JEESUKSEN NAISOPETUSLAPSET? 



Voiko kahden professorin roadmovie pyhillä paikoilla tuoda jännitystä ja suuria ahaa-elämyksiä paaston aikaan? Onko Jeesuksen opetuslasten sukupuolella väliä? Uudessa testamentissa mainitaan naisia vain vähän mutta kuvaamme Raamatun ajan naisista vaikuttavat tv-sarjojen ja elokuvien tulkinnat heistä. Maria Magdaleena nähdään huonona naisena, jonka elämään on esoteerissa suuntauksissa lisätty mitä villeimpiä piirteitä ja tulkintoja. Tämä dokumentti perustuu tutkimukseen ja on siksi tutustumisen arvoinen kaikille. Kannattaa siis lähteä tälle matkalle, joka on kuvattu kanssamatkustajaa ajatellen. Elokuva on mitä antoisinta seikkailua näin korona-aikaan.


Tämän jälkeen Jeesus kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään julistaen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslasta sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkea virkamies, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, jotka avustivat heitä omilla varoillaan.
Luuk.8:1-3

Professorit Helen Bond (https://en.wikipedia.org/wiki/Helen_Bond) ja Joan Miller (https://en.wikipedia.org/wiki/Joan_E._Taylor) väittävät, että naiset olivat merkittävässä roolissa Jeesus-liikkeessä. Patriarkaalinen historia ei ole kuitenkaan ollut kiinnostunut heistä. Jos tutkijoiden väitteet pitävät paikkansa, historia pitäisi kirjoittaa uudelleen. Helen Bond on tutkinut aiemmin Jeesuselokuvien ja tv-sarjojen tulkintoja Raamatusta.

Maria Magdaleena ei ollut prostituoitu kuten hänet elokuvissa esitetään. Raamatussa kerrotaan vain, että Jeesus paransi hänet. Professorien roadmovie alkaa vanhojen hautaustapojen tutkimisella. Naiset oli  tuona aikana haudattu miehen nimen mukaan. Maria Magdaleenan kohdalla on poikkeus. Hän näyttäytyy itsenäisenä naisena, joka liittyi Jeesuksen seuraan Galilean alueella. Roadmovie jatkuu "oikean" Magdalan kylän etsimisellä ja päättyy siihen, että professori Joan Taylor uskoo Jeesuksen antaneen Marialle lempinimen Torni, joka merkitsee hänen sisäistä vahvuuttaan itsenäisenä naisena. Kuva prostituoidusta on muuttunut täysin. Taylor selittää Jeesuksen antaneen lempinimiä miespuolisille opetuslapsilleen. Näistä tunnetuin lienee Simon Pietari, joka merkitsee kalliota. 

Sitten alkaa Johannan jäljittäminen Tiberiaksesta. Kuusaan vaimona hänellä oli vaikutusvaltaa keisari Herodeksen lähellä, mutta tavattuaan Jeesuksen hänen koko elämänsä muuttui. Miksi terve, rikas nainen luopui kaikesta seuratakseen Jeesusta? Vierailu Herodeksen teatterin raunioilla osoittaa, että Johannan huvittelupaikat olivat hulppeat. Mitä Johannalle tapahtui? Kokiko hän paranemisen kuluttamisesta ja luksuselämästä? Professorin mielestä Johannan halu seurata Jeesusta aiheutti yläluokassa skandaalin. Jeesuksen seuraajana hän ohjasi taloudellisia varoja Jeesusliikkelle toisin kuin Maria Magdaleena, joka tuli köyhästä kalastajakylästä. Johanna on ehkä merkittävin Jeesus-liikkeen mahdollistaja. Silti nämä kaksi naista ovat professorien mielestä vain jäävuoren huippu. Seuraavassa kohtauksessa he lukevat Raamattua alkukielellä. Novum tarkoittaa kreikankielistä Uutta testamenttia. 

Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen lähettääkseen heidät matkaan. Heidän tuli lähteä kaksittain, ja hän antoi heille vallan ajaa ihmisistä saastaisia henkiä. Hän kielsi heitä ottamasta mukaan muuta kuin sauvan: ei leipää, ei laukkua eikä rahaa vyöhön. Sandaalit he saivat ottaa, mutta eivät pukea ylleen kahta paitaa. Ja hän sanoi heille: “Mihin taloon majoituttekin , jääkää asumaan sinne lähtöönne saakka. Jos teitä jossakin paikassa ei oteta vastaan eikä kuunnella, lähtekää sieltä ja puhdistakaa pöly jaloistanne. Tämä on oleva todiste heitä vastaan. Näin opetuslapset lähtivät matkaan ja julistivat, että kaikkien tuli kääntyä. He karkottivat monta pahaa henkeä sekä voitelivat öljyllä sairaita ja paransivat heidät.
Mark.6:7-13


Tutkijat olettavat, että naiset ja miehet työskentelivät pareittain yhdessä. Öljyllä voitelu oli parantamista, jota tuona aikana saivat tehdä vain naiset. Alkukielen sanavalinta voidaan tulkita myös feminiinisenä ja haetaanpa vauhtia aina Nooan kertomuksestakin. Jos miehet ja naiset lähetettiin yhdessä todistaisi se, että varhaisessa kristinuskossa uskottiin dialogin ja yhteistyön voimaan. Sitten seuraa jännittävä vierailu Salomen luolaan, jonka Taylor löysi 20-vuotiaana opiskelijana. Sieltä löytyy Salomen kirkko, jossa hän antoi parantavia hoitoja. Luola lienee yksi vanhimmista alkukirkoista Israelissa. Taskulampun valossa löytyy arkeologinen todiste luolan seinästä - Salomen rukous. Tämä Salome on Taylorin mielestä sama Salome, joka mainitaan Markuksen evankeliumissa Jeesuksen ristin juurella. 


Paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa.
Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Siellä oli myös monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana.
Mark.15:40-41

Matka jatkuu satumaisen kauniiseen Roomaan ja sen katakombeihin. Varhaisen kristillisen taiteen asiantuntija perehdyttää tutkijat freskoihin, jotka löydettiin vuonna 2009 restauraation yhteydessä. Seinämaalausten alta löytyi tuhansia vuosia aiemmin maalattuja maalauksia. Jeromen freskon avoimet evankeliumikirjat sekä Pyhän Hengen tuli niiden päällä viittaavat siihen, että kyseessä oli piispa ja nainen. Samat symbolit löytyvät myös katakombin miespiispoja esittävistä freskoista. Teos ajallistetaan vuoteen 95, jolloin naisilla oli kirkossa papin virka. Lasaruksen sarkofagin restaurointiprosessi, johon he myöhemmin tutustuvat kirjastossa, kuvataan esimerkkinä naisten roolin pienenemisestä kristinuskon historiassa.


Naisten asema muuttui radikaalisti Konstantinus Suuren aikana 300-luvulla. Koulussa meille on opetettu kristinuskon voittokulkua valtionuskonnoksi, mutta nämä naiset todistavat toisin. Kysymys oli miehisestä voimannäytöstä, jossa uskonto liitettiin valtionpolitiikaan. Keisarikunta tarvitsi tappioasemassa sotilaallista voimaa vihollista vastaan. Konstantinus otti ristin sotalippuunsa. Naisilla ei ollut siinä mitään tekemistä, mutta kristinuskon painopiste siirtyi materialistisiin arvoihin. Näin on jatkunut lähes 1700 vuotta.

Nämä naiset eivät kuitenkaan aio lopettaa, vaikka kirkot eivät tätä tutkimusta huomioisikaan. Tutkimus, joka raikkaalla tavalla osoittaa tasa-arvon ja yhteistyön, on silmiä avaavaa meille mutta myös tuleville sukupolville. Nainen ei ole vain aistillinen, unenomainen opastaja miehelle luovuuteen ja viisauteen. Häntä ei saa toiseuttaa. Nainen on tasa-arvoinen työtoveri ja kumppani, mutta tähän ei päästä myöskään feministisellä raivolla ja matkimalla miestä. Sukupuolinen moninaisuus on rikkaus, ei uhka. Vanhojen pölyjen puhdistaminen jaloista on oman historian totuudellista näkemistä mutta samanaikaisesti yhteistyötä Kristuksessa. 

Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen,
orja vai vapaa,
mies vai nainen,
sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.
Gal.3:28







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit