PYHIINVAELTAJA 500 - uskonpuhdistuksen hengessä

“Kirkolla on kaksi suurta ongelmaa. Sen rakenne ei palvele ihmisiä, joten menetämme koko ajan jäseniä ja kirkot ammottavat tyhjillään. Meidän pitää nähdä, että kirkossa on suuri kriisi. Toinen on hengellisyyden ja henkisyyden poissaolo. Pappina minua kutsutaan sielunhoitajaksi, mutta kirkon sisällä en ole saanut tuntiakaan koulutusta siitä, mikä sielu on.”

Gösta Tingström oli pappi, joka uskonpuhdistuksen 500 juhlavuonna 2017 vaelsi Ruotsin tuomiokirkkojen välillä 500 kilometriä. Vaelluksellaan hän halusi aloittaa Robin Hoodin hengessä kirkon uudistuksen alhaalta päin. Tavoitteena oli antaa ihmisille takaisin normaali ja luonnollinen henkisyys. Julkkispappi hänestä tuli osallistuttuaan asiantuntijan roolissa TV-ohjelmaan “Rakkautta ensi silmäyksellä”. Hän halusi lähestyä uushenkisyyden kenttää ja sekulaaria yhteiskuntaa. Hän keskusteli mm. ruoan merkityksestä sielun sisäiselle vaellukselle, siitä miksi kirkollista toimintaa ylläpidetään vain harvoille ja mitä Jeesuksen seuraaminen on. Valokeilan ulkopuolella hän oli vaeltanut  monta kertaa Santiago de Compostelassa Espanjassa. Sieltä hän sai idean kirkon uskonpuhdistukseen, jota tarvitaan meidän ajassamme. Hän aloitti vaelluksensa Luulajasta, jossa häneen suhtauduttiin hyvin kriittisesti ja epäilevästi. Siinä hän sai samaistumispintaa Lutherin haasteisiin. Hänen toiveenaan oli, että ihmiset keskustelisivat enemmän siitä mikä on oikeasti tärkeää. Teeseiksi hän naulasi uskonnonvapauden, dialogin sekä pluralistisen käsityksen, että kaikki tiet johtavat Jumalaan. Tämä ei tietenkään kirkon piirissä miellyttänyt kaikkia. Piispa Johan Dahlmanin mielestä Tingströmin todellisuuskuva kirkosta oli liioiteltua, sillä jäsenkato uhkasi myös puolueita ja yhdistyksiä. Hänen mielestään kirkossa tapahtui koko ajan uudistumista. Aiemmin Tingström oli jo jättänyt virkansa pappina, koska tapaansa tehdä muutoksia ei hyväksytty.

Toimiessaan aiemmin yrityskonsulttina Tingström oli puhunut julkisuudessa paljonkin arvoista ja yritysten läpinäkyvyydestä. Johto voi väittää esimerkiksi pystyvänsä ennakoimaan eri tilanteita, mutta työntekijöiden mielestä muutokset tulevat aina liian myöhään. Joskus osastot tai työalat elävät eri maailmoissa ja puhuvat siksi pahaa toistaan. Työyhteisövalmennus toimii, jos johto reflektoi omia sokeita alueitaan sekä sanoittaa halunsa muutokseen. Se voi olla tuskallista, mutta johtajat, jotka uskaltavat niin tehdä saavat usein kunnioitusta. Siitä mikä on ollut vaikea sanoittaa tulee näkyvää. Se herättää turvallisuutta ja luottamusta kaikissa. On tavallista, että organisaation sisällä on kaksi eri järjestelmää: työnantajan ja työntekijöiden. Kun jotakin skandaalin omaista tapahtuu esim. johto sortuu korruptioon, se piiloutuu vaikeuksien taakse. Moraalinen vääryys ei aina tule näkyväksi, jos vedotaan vain juridiseen oikeuteen. Puolustusasemat säilyvät ja kaikki jatkavat uhriutumisen kulttuuria. Mikään ei muutu.

Tingströmin mielestä olisikin tärkeää huomioida onko organisaatiossa vastakkaisia ajatuksia esim. turvallisesta työympäristöstä. Jokin yhdelle tärkeä asia voi toiselle olla yhdentekevä. Koska kaksinaismoraali on yleistä, hiljaisen hyväksymisen kulttuuri pitää tunnistaa, nimetä ja poistaa niin pitkälle kuin se on mahdollista. Etiikan ja arvojen mukaan eläminen tarkoittaa, että tapahtuneet vahingot saavat parantua valvotuissa olosuhteissa. Se antaa myös organisaatiolle vallan siirtää ihmisiä heille paremmin sopiviin rooleihin ja työtehtäviin. Tämä voi vähentää sairauslomia sekä työntekijöiden hakeutumista muualle.

Tätä kaikkea Tingström halusi soveltaa kirkkoon. Uudistaa sen eetosta. Ihminen on laitettava tuotteen edelle. Silti hän käytti usein yritysmaailman kieltä puhuessaan asiakaslähtöisestä lähestymistavasta. Jos yritys olisi menettänyt yhden prosentin asiakkaistaan joka vuosi ja tehnyt niin vuosikymmenen ajan, merkittäviä muutoksia olisi tehty. Tingström koki seurakuntien kamppailevan monien ongelmien kanssa. Siellä on vanhentuneita rakenteita. Hänen mielestä saarnan tulisi perustua aiheisiin, jotka lähtevät ihmisten kysymyksistä. Meidän on oltava siellä ja toimittava siellä, missä ihmiset ovat. Se oli Jeesuksen sanoma. Se sai hänet kävelemään. Meidän tulee puhua uskottavammin myös kuolemasta.

“Uskomme sanoo, että kuoleman jälkeen on elämää. Useissa vanhoissa kirkossa on puolikas alttariympyrä, joka symboloi juuri sitä. Syömme ja juomme, rukoilemme samoin kuin ne, jotka ovat menneet ennen meitä. He ovat ympyrän toisella puoliskolla, joka on alttarin takana. Ehtoollinen yhdistää meidät. Kun alan puhua kommunikoinnista kuolleitten kanssa, seuraa hiljaisuutta tai syytöksiä harhaoppisuudesta. Useat papit kuitenkin kuulevat näitä kokemuksia suru- ja sielunhoitokeskusteluissa. Kirkossa pitää voida puhua näistä kokemuksista avoimesti.”

Tingström halusi, että kirkko uskaltaa olla  henkisempi ja saarnata niin, että ihmiset ymmärtävät, että olemme kaikki jumalallisia luomisen teologian kautta. Hän uskoi, että kirkko oli siirtymässä suurempaan tietoisuuteen.

Tingström kuoli äkillisesti 29.1.2019 aivohalvaukseen. Kuolema tapahtui puoli vuotta ennen kuin hänen oli määrä avioitua kumppaninsa Kristina Aspemon kanssa. Aspemon voimakkaat kokemukset Tingströmin läheisyydestä auttoivat  kirjoittamaan surusta kirjan: Kun pahin tapahtuu (När det värsta händer : ett år av djupaste sorg, kärlek och förundran - Kristina Aspemo - Bok (9789177992554) | Bokus.) Aspemo kertoo tunteneensa edesmenneen Tingströmin läsnäolon sisäisenä äänenä. Tingströmin valitsema Raamatunkohta uskonpuhdistusvuoden vaelluksen johtotähdeksi sai nyt uuden merkityksen.

Uudeksi minä teen kaiken. 
Ilm. 21:5

YouTubessa on nähtävissä edelleen Pilgrim500- kanava. Siellä on useita lyhyitä videoita, joissa Tingström pohtii piispojen hiljaisuutta, kirkon äijäkulttuuria, kokeilemaansa raakaravintoa, kirkollisvaaleihin liittyvää epämääräistä vaalijärjestelmää. Nähtävänä on myös Tukholman tuomiokirkkoon päättynyt vaellus marraskuussa 2017.