VALOKVANTTIEN YHTEYTTÄ

Fysiikassa elämä syntyy vastakkaisten kohtaamisesta. Se kaikki on dialogia. Pienimmilläkin hiukkasilla on väliä ja merkitystä. Uusimmat tietoisuustutkimukset osoittavat, että tietoisuus ei asu vain aivoissa. Tästä luomakunta todistaa. Esimerkiksi laakamato (Planaria - Wikipedia) kykenee uusimaan itsensä täysin. Se on käytännössä kuolematon. Jos se leikataan esim. kahtia, pystyy se kasvattamaan puuttuvan ruumiin n.kahdessa viikossa takaisin. Kirjassaan Hypertodellisuus Johanna Blomqvist esittää, että olemme merkityksellisiä osasia universumissa. Materialistinen  maailmankuva, joka tieteessä vallitsee, ei vastaa kysymyksiin ihmisen merkityksellisyydestä.  Jokaisella kvantilla ja hiukkasellaon  tehtävä  solutasolla. Kaikki osallistuvat ympäristön muutokseen yhdessä. Blomqvistin mielestä meidän tulee muuttaa ajatustapaamme, sillä olemme kaikki samaa alkuperää, ykseyttä. Vuorovaikutuksessa tapahtuva hiukkasten kohtaaminen muuttaa  yhdessä todellisuutta.  Universumi on dualistinen vain näennäisesti ja olemme vapaita valitsemaan, tietyissä rajoissa. Monen idän elämänfilosofian ja uskontojen tavoin kvanttifysiiikka lähenee ajatusta, että kaiken takana on tietoisuus. Se on erilainen näkemys ihmisyyteen kuin teollisen vallankumouksen jälkeinen ajatus ihmisestä koneena. Jotkut teologit näkevät, että Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa tieteen muutosten kautta, että kirkko myös oppisi katsomaan sitä mikä on kristinuskon ydin.

Jos luominen otetaan todesta, tarkoittaa se väistämättä ihmisen merkityksellisyyden korostamista Jumalan kuvana ja kaltaisena. Eikö silloin ole entistä enemmän merkitystä sillä miten ja mitä näemme ja sanoitamme? Jos kohtaaminen alkaa  syntiinlankeemuksen korostamisesta ja parannuksenteosta jää luomisteologinen perusta käsittelemättä. Se on ihmisen itsetunnon perusta ja armon lähde.

Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä hyvää ja kaikki oli hyvää.
1.Moos.1:31

Kun Jumala johtaa meihin energiansa,
valokvanttinsa,
meistä vapautuu energiaa.
Meistä loistaa valo.
Me palvelemme - meidän tulisi.
Mutta sitä ennen,
kun Sana sattuu meihin,
sielussamme on sanaton elektronien sekasorto.
Rakel Liehu

Ruotsin kirkon käsikirjauudistuksessa on paneuduttu yhteisöllisyyden ja osallistuvuuden teemaan. Jumalanpalveluksen dramaturgiaa on eri vaihtoehdoilla mahdollista muuttaa kontekstiin sopivaksi. Synnintunnustus voi olla myös saarnan jälkeen tai vaihtoehtoisesti voi käyttää Jumalan varaan jättäytymisrukousta, johon synnintunnustus on muotoiltu sisäisesti.

Jumala,
sinun tahdostasi minä elän,
sinun kätesi ovat muovanneet minut.
Sinä tunnet minut kokonaan 
ja ympäröit hellyydelläsi kaiken minussa, 
niin heikkouteni kuin voimani, 
niin sairauteni kuin terveyteni.
Siksi jättäydyn, ilman pelkoa,
täysin sinun varaasi.
Kuin saviastia olen sinun käsissäsi.
Täytä minut hyvyydelläsi,
jotta voin olla siunaukseksi.
Heikon ja haavoittuneen 
sinä kutsut luoksesi
ja täytät lahjoillasi.
Ylistän sinua siitä.
Aamen.

Ihminen on usein tervetullut kirkkotilaan vain osittain. Sanan kirkossa istumme penkissä ja kuuntelemme,mutta koko koko ihminen on mukana. Puhumme usein, että meillä on ruumis. Luonnontieteessä sekä Paavalin ihmiskäsityksessä me olemme kehoruumiita. Kirkoissa olemme pienentäneet kokonaisen ihmiskuvan, jota Paavali kuvaa sieluna, ruumiina ja henkenä- Pyhän Hengen temppelinä. Platonista alkanut ihmisyyden lohkominen on jatkunut kristinuskon historiassa ja kirkkopolitiikassa. Ruumis on jopa nähty vahingollisena sielulle, usein unohdettuna kokonaan. Olemme usein tulkinneet että kehollisuus tarkoittaa suurieleisyyttä ja mielummin tukahduttaneet sen ettei se häiritse. Kysymys on enemmänkin kyvyttömyydestämme kohdata koko ihminen tarpeineen. Idän kirkossa Pyhittäjä Simeon Uusi Teologin ( käytetään myös nimeä Simeon Uusteologi) ruumiinteologian ovat latinalaiset kääntäjät sivuttaneet usein vaikeana tai kiusallisena. 

Kristuksen ja biologisen ihmisen välillä ei ole vain näennäistä yhteyttä.Me olemme todella Kristuksen ruumis. Ihmiseksitulossaan on Jumala liittänyt koko ihmiskunnan itseensä.
Simeon Uusi Teologi

Kehoruumiissassa tapahtuva liike, energian kulku, vaikuttaa koko ajan meihin ja ympäristöömme. Jos emme huomioi tätä, seuraa helposti erilaisia esteitä joko henkisesti, psyykkisesti tai fyysisesti. Pitkittyneinä ne johtavat erilaisiin sairauksiin, uupumukseen ja kehoruumiin heikkouksiin.

Ruotsin kirkon uudistuneen käsikirjan ideana on yhteisöllisyys. Kirja ei ole tarkoitettu toistettavaksi vaan eri vaihtoehtoja jakavaksi kokoelmaksi. Jokainen seurakunta rakentaa siitä yhdessä omaan kontekstiinsa sopivan messun. Siihen rakentamiseen osallistuvat työntekijöiden lisäksi seurakuntalaiset ja valitut luottamushenkilöt. Messu jakaantuu kolmeen alaosaan: kokoontuminen tarkoittaa seurakunnan kokoontumista yhteen, joka voidaan toteuttaa usealla eri tavalla. Messu voi alkaa esim. ulko-ovelta kastealtaan ääreltä. Sana- osassa on mahdollista valita tuo edellä manittu synnintunnustuksen paikka. Jos valitaan saarnan jälkeinen synnintunnustus se voidaan liittää luontevasti esirukokseen. Tässä esimerkki esirukouksen yhteisöluonteesta.

Sinä olet rakkaus.
Sinä kannat rauhattomuuden ja kaipauksen yli.
Katsomme maailmaamme.
Näemme sen, mikä on ehjää ja mikä on rikkinäistä.
Auta meitä tunnistamaan läsnäolosi kaikkialla.
Tee meidät ehjiksi sinussa. 
Kohtaa meidät sanoja syvemmällä,sydämenlyönneissämme.
Aamen.

Lähettäminen on siten aina yhteisestä kokoontumisesta energisoituneen seurakunnan siunaamista arjen haasteisiin.Miten tähän yhteisöllisyyttä korostavaan käsikirjaan sitten päädyttiin? Kokeiluseurakuntien lisäksi aihetta tutkittiin laajasti useiden vuosien ajan. Hyvin usein kuvailemme, mitä tapahtuu kehossa verbaalisella tasolla. Kaikki kuvataan sanoin ja kielellä. Aivan kuin jokainen teko keholla olisi vain merkityksen välittäminen. Ihmisten välillä on kuitenkin henkilökohtainen viestintätaso, jossa ei ole kyse ajatuksesta ja pohdinnasta. Sitä voisi kutsua keskivartaloksi. Sitä on kyky empatiaan ja kosketukseen, jota ei aina tarvitse kääntää ajatuksiksi tai sanoiksi. Esimerkiksi perhe, jolla on vain vähän kokemusta tai tietoa kirkon perinteestä, voi silti pitää lapsensa kastamista syvästi merkityksellisenä. Jos puhumme kehonkielestä, viittaa se liian jäykästi yhteen subjektiin. Sillä, mitä tapahtuu kehoissa ja niiden välillä, on oma arvonsa, joka on vaarassa kadota, jos vertaamme jatkuvasti ruumiiden liikettä ja läsnäoloa sanojen kieleen. Kehon kieli on omansa, sanan omansa, mutta kaikki elämä tapahtuu välitilassa, kohtaamisessa.

Jumalanpalveluksen uudistamisen kanssa työskennellessä on tärkeää työskennellä sanojen pukemisessa nykykieleen ja todellisuuteen, mutta myös miettiä tiloja,ääniä,liikkumista ja läsnäoloa. Tämä vaatii uutta tietoisuutta siitä miten kirkkohuonetta käytetään. Jumalanpalvelusta johtavien pappien ja avustajien oma läsnäolo heijastuu koko tilaan. Se joko kutsuu yhteyteen tai vähentää osallistumisen kokemusta. Kun kirkon henkilökuntaa koulutetaan, voisi harjoitella liikkeitä ja läsnäoloa. Kun jumalanpalvelustila nähdään laajasti, mahdollistuu myös ajatus että vähäisiltä näyttäneet asiat ovatkin siellä tärkeitä. Johtaja on aina parhaimmillaan muiden elämän mahdollistaja ja osallistuja. Se toteutuu, jos hän itse kokee olevansa turvassa.

Jo tilastojen valossa, 
jos homo honimi deus, tämä uusi
jumala on hirvittävä,julma ja kade. Ja jos kieltäjälle
Jumala on pitkällisen ajatusprosessin tulos, mitä se on 
ihmiselle joka uskoo?
Usko on pyhän aavistamista,mutta myös
tahtomista, se on veljeyden käsky auringon liekin alla:
kirkastakaa Jumala katovassa ruumiissanne. Mutta
niin kauan kuin tätä ei tapahdu, niin kauan kuin
uskonto ei tee ihmiseksi ihmistä, pysyy väite, että
ihminen on tehnyt uskonnon.
Rakel Liehu: Savikielellä minä ylistän, 1975 

Lähteet:
Svenska kyrkan - Kyrkohandboken

Etusivu (hypertodellisuus.fi)

Valokuvat ovat Pyhän Larsin kirkosta Enköpingistä. Helluntaina 2020 saimme kokea ihmeellisen valospektaakkelin, kun kastemaljan kulta kohtasi auringon.