KIRKKO NETISSÄ
Keväällä 2020 alkoi kansainvälinen ja ekumeeninen tutkimushanke, jossa haluttiin oppia lisää siitä, miten koronapandemia on vaikuttanut seurakuntiin. Painopiste on tarkastella digitaalisia viestintämuotoja pastoraalisesta näkökulmasta sekä miettiä mitä kirkko merkitsee digitalisoituvassa maailmassa. Pandemia on luonut suuria haasteita kaikille sielunhoitoa tekeville. Tutkimus on siten yhteistä oppimista tulevaisuutta varten.
Menetelmänä käytettiin kyselytutkimusta, joka lähettiin kaikille seurakunnille hiippakuntien kautta. Kysely koostui noin 40 kysymyksestä, jotka oli jaettu useisiin kysymysalueisiin: työtilanne, digitalisointi, roolit, minäkuva, kokemus nähdyksi tulemisesta ja toiminnan tarpeesta. Saman tyyppiseen tutkimukseen osallistui 16 maata, myös Suomi. Tutkimus on osa kansainvälistä koronatutkimusten sarjaa: https://contoc.org/ .
Suomalainen tutkimus on keskittynyt työntekijöiden jaksamisen kysymyksiin. Digiloikka, jolla tarkoitetaan striimattuja jumalanpalveluksia, mainitaan erityisen postiivisena edistysaskeleena. Ruotsalaisessa tutkimuksessa kysytään mitä digitalisaatio merkitsee ja miten kirkon tulisi sitä kehittää kriisissä ja sen jälkeen? Tekniikan kehityksellä ja kirkollisella toiminnalla ei ole mitään historiaa tai yhteistyön mallia, mutta koronakriisi pakottaa katsomaan omia toimintatapoja myös kriittisesti. Tutkimusten mukaan ei ole tarkoituksenmukaista tarkastella kirkollista toimintakulttuuria erillään digitalisaatiosta, koska kirkon sanomassa on aina kysymys viestinnästä. Luterilaisuuteen kuuluu uusien viestintävälineiden käyttö ja sanan ymmärrettävä tulkitseminen. Pelkkä perinteisten toimintamuotojen kuvaaminen ei riitä. Tekniikan alue on nähty usein kirkossa sekä pelottavana, neutraalina että mahdollisuutena. Elämme kuitenkin hybriditodellisuudessa, jossa virtuaalinen ja fyysinen ovat kietoutuneet toisiinsa erottamattomalla tavalla. Seurakuntien oma historia ja teknologian aiempi käyttö vaikuttaa siihen, miten uutta digitaaliteknologiaa käytetään ja miten siihen satsataan. Kirkkoherrat ovat tässä avainasemassa. Tutkija Sara Fransson näkee eron esim. Hillsång-seurakuntien ja lestadiolaisten ryhmien välillä. Hillsång-seurakunnissa on vahva verkossa tapahtuva jumalanpalveluselämä, johon nuorten on helppo osallistua. Lestadiolaisuus jakaa enemmänkin informaatiota fyysisestä toiminnastaan Ruotsissa. Kirkon tulee Franssonin mielestä luopua hierarkisuudesta ja kontrollin tarpeesta. Sen tulee kehittyä kohti tasavertaista keskustelukulttuuria, koska se on jo osa teknologian kehitystä.
Tutkimukset osoittavat esimerkiksi, että pappien sukupuolien välillä on roolieroja. Naiset kuvaavat itseään useammin sielunhoitajina ja mahdollistajina. Miehet korostavat enemmän muita näkökohtia sekä saarnaajan ja liturgin roolia. Digitaalisaatio haastaa muutokseen näissä roolijaoissa sekä luomaan uusia roolimalleja. Toisaalta seurakuntalaisten ääni voi vahvistua digitalisaation kautta varteenotettavana keskustelukumppanina.
Me emme peru mitään, me teemme asiat toisella tapaa.
Tätä lausetta on käytetty kuvaamaa tilannetta Ruotsin kirkossa. Kirkon diakoninen työ on tullut näkyvämmäksi yhteiskunnassa. Sielunhoito voidaan hoitaa puhelimitse tai näkopuhelimella. Koska yhteyden kokemus fyysisenä on rajoittunutta, haastaa se miettimään miten esim. nuorten tapaa olla verkossa voitaisiin hyödyntää kirkon työssä? Fransson mainitsee esim. Mindcraft-tietokonepelin, jossa rakennetaan interaktiivisessa ympäristössä maailmaa yhdessä. Lasten ja nuorten keskuudessa peli on erityisen suosittu. Miten jumalanpalvelus voisi olla enemmän yhteisöllinen, jossa kirkkoa ja jumalanpalvelusta rakennetaan yhdessä? Kun tutkimus alkoi, ei ollut vielä paljon esim. virtuaalisia kirkkokahveja. Nyt niitä voidaan viettää esim. zoom- tai teams-jumalanpalveluksien jälkeen erikseen avattavissa digitaalisissa huoneissa. Miten sitä mitä teemme työkokouksissa voisi kehittää yhteiseksi jumalanpalveluskokoontumiseksi? Miten olisimme tässä vaikeassa tilanteessa luovia ja toivoa tuottavia?
Raportin voi lukea tästä: Ny rapport om Svenska kyrkan online under coronapandemin - Svenska kyrkans enhet för forskning och analys
Lähteitä:
Kyrkor online i tider av coronapandemi - Svenska kyrkans enhet för forskning och analys
Kommentit
Lähetä kommentti