VERITIESTÄ RAUHANTIEKSI- Laupias Samarialainen kertomus hermostomme kuvana
Luuk.10:25-37Kertomus laupiaasta samarialaisesta valaisee ja kirkastaa Jeesuksen kuulijoille ja seuraajille rakkauden käskyn merkityksen. Se on hyvin rikas kertomus.
Eräs mies joutui ryöstetyksi matkallaan Jerusalemista Jerikoon. Tie oli tunnettu hankalasti kuljettavana ja myös vaarallisena. Sitä kutsuttiin veritieksi, koska siellä tapahtui paljon ryöstöjä ja pahoinpitelyjä.Hyökkäyksen uhri makasi puolikuolleena tien sivussa. Luultavasti hän oli tehnyt vastarintaa ja siksi tullut pahoinpidellyksi. Miehen henkilöllisyys ei kertomuksessa käy ilmi.
Pappi ja leeviläinen kulkivat ohitse. He väistivät ja välttivät kosketusta ryöstettyyn mieheen eivätkä uskaltaneet häntä auttaa. Heidän ammatissaan oli jopa kiellettyä koskea työmatkallaan kuolevaan tautien leviämisen pelossa. Alkukielen mukaan he eivät kuitenkaan olleet menossa töihin vaan kotiin Jerusalemista, jossa temppeli sijaitsi. Jeriko oli lähikaupunki. Kristillisissä saarnoissa on selitelty, että pappi ja leeviläinen eivät olleet kovasydämisiä vaan peloissaan tai eivät ehkä osanneet auttaa. Toisaalta heidät on tuomittu kovina ja sydämettöminä hyvin mustavalkoisesti. Voisiko heidän vireystilaansa nähdä selittävänä tekijänä heidän käytökselleen? Olivatko he ehkä uupuneita työhönsä ja siksi heillä oli kiire vapaalle? Kun ihminen uupuu ja pelkää, hänen hermostollinen tilansa yli- tai alivirittyy uhkaavissa tilanteissa. Uhkatutka aktivoituu silloin pelkästä mielen voimasta. Peloissaan oleva mieli tulkitsee esim. roskasäkin piilottelevana rosvona. Toisaalta selittelemme kiireellä välinpitämättömyyttämme ja vieritämme vastuun muualle, kun hermoston tasapaino järkkyy. Väsyneenä ei jaksa ja piiloutuu helposti rituaalisääntöihin vedoten. Pitkittyneenä tämä johtaa kyynisyyteen jopa koko järjestelmää kohtaan.
Samarialainen matkamies osuu paikalle, kenties hän on kauppias juhtineen, öljyineen, viineineen. Samarialainen oli juutalaiselle vieras ja oudoksuttava, ei suinkaan lähimmäinen tai kanssakulkija. Mitä tapahtuu, kun hän näkee vakavasti loukkaantuneen uhrin? Myötätunnon liikuttamana hän osoittaa huomionsa uhrille, sitoo tämän haavat, nostaa tämän aasin selkään, vie majataloon ja pyytää pitämään tästä huolta. Hän tekee oikeastaan kaiken mahdollisen ja kustantaa jopa potilaan jatkohoidon.
Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen edellyttää siis yhteiskunnallisten, uskonnollisten ja etnisten ennakkoluulojen ja syrjinnän hylkäämistä. Auttaja on ulkopuolinen, muukalainen, matkalla turvattomalla alueella, mutta juuri hän huolehtii ja auttaa luultavasti juutalaista miestä. Samarialainen tietää ryöstetystä vain, että tämä on lähimmäinen, ihminen avun tarpeessa. Lähimmäinen on siis kohdalle sattuva ihminen, ei vain oman yhteisön jäsen, ihminen, joka on pahassa pulassa ja jonka auttamiseen on keinot. Samarialainen pystyy tähän, koska hän on hermostollisesti vakaa ja hänen toimintansa ilmentää hänessä syntynyttä myötätuntoa. Hän tietää, että kulkemalla ohi, hän siirtää omaa sisäistä prosessia. Toisen diakoninen auttaminen auttaa aina lopulta häntä itseään.
Vieras ja outo ihminen, muukalainen, osoittaa, että ihminen on luotu yhteyteen kaikkien kanssa kärsimyksessä. Lähimmäisen löytyminen on aina vuorovaikutuksen peilaamista. Löytäjä löytää löytäjänsä, mutta Kristuksen myötätunto on avain ja tie lähimmäisen rakastamiseen. Siksi myötätunnon kokemus löytyy vain sisältämme Jumalan virtaavana armona. On seurattava Kristusta, luotettava hänen rakastavaan sydämeensä, hänen myötätuntoonsa ja armahtavaisuuteensa meitä kohtaan. Jumalan myötätunnon kokemuksessa oma pelko,katkeruus, väsymys ja kauna sulavat ja luovat meihin turvallisen tilan. Se on syvästi hermostollinen kokemus, jonka varassa diakoninen apu on aitoa. Se ei ole enää omilla ehdoilla auttamista vaan vuorovaikutuksesta nousevaa. Psykologiset tutkimukset vahvistavat tätä. Autetuksi tulee eniten se, jolta ensin kysyttiin haluaako hän apua ja minkälaista, ei se jota autettiin omista ehdollistumista käsin. Omassa somaattisessa vakaudessaan ihminen uskaltautuu vuoropuheluun eikä lannistu myöskään tilanteissa kun joku kieltäytyy avun tarjoamisesta. Hän on tyytyväinen, että on yrittänyt ja osoittaa tällaisella tietoisuudella, että apu on aina jotakin mihin vastapuolen pitää tarttua. Väkisin auttaminen ja pakottaminen ei johda koskaan hyvään kummassakaan osapuolessa.
Kertomusta on tulkittu eettisesti monin eri tavoin, mutta vapatuksen teologeille se on tullut erityisen tärkeäksi. Martin Luther King laajensi vaatimuksen lähimmäisten auttamisesta koskemaan koko yhteiskuntaa.
” Toisaalta meitä kutsutaan Laupias samarialaiseksi elämämme tiellä, mutta tämä on vasta alkua. Jonakin päivänä meidän tulee voida nähdä, että koko Jerikon tie on muutettava väkivallattomaksi, sillä ihmiset kulkevat elämäänsä veriteillä. Todellinen myötätunto on enemmän kuin kolikon heittämistä kerjäläiselle: se ei ole sattumanvarasita ja pintapuolista. Rakenteet ,jotka tuottavat väkivaltaa ja sortoa, ovat uudistuksen tarpeessa.”
Veritien muuttaminen turvalliseksi kulkea on kaikkien hengellisten yhteisöjen yhteinen tavoite. Kristinuskossa armon käsite tulisikin nähdä moniulotteisena ruumillistuvana kokemuksena, sillä muutoin jäädään pyörittelemään hyviäkin ideoita vain ajatusten tasolla. Pään Jumalan tulee laskeutua koko olemusta täyttäväksi Pyhäksi Hengeksi. Hyvyyden lähteeseen kytkeytymisen tulee olla toistuvaa, sillä hermosto on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön ärsykkeisiin. Meillä on myös hyvin erilainen genettinen herkkyys tunnistaa ” flow” tiloja. Kontemplatiivisten harjoitusten avulla voimme oppia säätelemään vireystilojamme optimaalisesti. Veritie muuttuu rauhantieksi ensin meissä, sitten ulkopuolellamme.
Kommentit
Lähetä kommentti