RAUHA JA MISSIO-

Pohdintaa Pienen Rauhankirjan avulla




Rauha alkaa haavoittuneen todellisuuden hyväksymisellä. Se voi  koskea kaupunginosaa, joka on tuhottu, kahtia jakautunutta työpaikkaa, maahanmuuttajien turvapaikkaa tai vaikkapa Itämeren turvallisuutta. Niistä etsimme rauhan siemeniä, kun meitä on tarpeeksi loukattu ja haluamme muutosta.

Pohjalla on ruumiillistunut ajatus elämästä ja ajasta. Jumala läpäisee arkemme. Siksi meidän tulee kiinnittää siihen huomiota. Kuten Jeesus käski 2000v sitten seurata häntä. Se tapahtui Galileassa, alueella joka oli miehitetty ja syrjässä. Tänään se on todellisuutta monelle Pohjolassa ja maailmassa. Rauhankukka lanseerattiin Katarinan seurakunnassa, Tukholmassa. Sen tarkoitus oli  kuvailla miten Jeesusta seurataan rauhan tiellä. Keskellä loistaa ” rauhanmissio”. Se nostaa esille kiinnostavan kysymyksen: ” Mikä on uskomme keskus”? Onko usko sama asia kuin turvallisuus? Vai lähettääkö Jumala sen lisäksi meidät Jeesuksen seuraajina edistämään maailman toipumista? Aikuinen usko on molempia: kun keskityn lähetyskäskyyn, jotakin sisälläni muuttuu. Uskon hedelmä on rohkeus enemmän kuin pelkkä lohdutus.

Missio tarkoittaa lähettämistä. Lähetetetyt todistavat niin että maailma voi toipua. Se on Jumalan missio( Missio Dei) välittää toivo maailmaan. Kirkkojen maailmanneuvoston mukaan se tarkoittaa, että lähetys lähtee aina kolmiyhteisen Jumalan sydämestä. Rauhankukan terälehdet kuvaavat elämän eri osa-alueita. Sanat yrittävät tavoittaa sitä mihin uskotaan. Usein se on puuttellista ja olemme jättäneet vähemmälle huomiolle mitä muuta kehomielessä tapahtuu.  Jumala tekee työn kun hermostomme lepää hänessä, synnyttää myötätunnon joka säteilee. Silloin vaikeista asioistakin puhuminen helpottuu. Silloin elämämme todistaa vahvemmin kuin sanat.

Rauhantyön tehtävä on siemenissä, 
itse kukka on armo, joka pitää kaikkea elävänä. 
Fredrica Gårdefelt

Rauhan tie alkaa haavoittuneesta todellisuudesta. Omien ja muiden haavojen tunnistaminen vaativat rohkeutta. Vain mukavuusalueella kulkeminen kapeuttaa elämäämme. Meidän on vaikea avata uusia ovia emmekä jaksa kiinnostua uusista tavoista, joilla Jumala ja lähimmäiset meitä liikuttavat. Tuloksena on sisäinen tyhjyys.  Haavoittuvuuden kautta olemme yhteydessä sisäiseen itseemme. Vain kohtaamalla sen voimme löytää merkitystä ja syvyyttä elämään. Vain sen kautta aidot ihmissuhteet mahdollistuvat. Tarvitaan tilaa, että voimme aidosti tulla kosketetuksi. Oma hiljainen tila on tärkeää, että voi kuulla Jumalan resonanssin ja toisten äänet. Hiljainen tila on Pyhän Hengen paras työskentelypaikka. 

Maailmanrauha alkaa aina yhden yksilön sisältä maadoittumisen kokemuksena.  Maadoittuneet ihmiset työskentelevät päästäen irti omasta halusta hallita, ylpeydestä ja kilpailusta. He kuluttavat vähemmän sillä he tunnistavat  maalliset juurensa.  Nöyryys tulee sanasta humus, joka tarkoittaa maata tai multaa. Rauhantyössä ihminen ei kumarra maallisia auktoriteetteja, jotka polkevat ihmisarvoa. He toimivat  rauhantiellä suoraselkäisinä, kehoturvassa mutta yhtä aikaa leväten Jumalassa.


Lilla fredsboken : om att vara följare till Jesus på fredens väg - K G Hammar, Lotta Fång, Fredrika Gårdfeldt, Benjamin Ulbricht - Häftad (9789152638941) | Bokus




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit