AABRAHAM JA LAPSET-

kertomus ylisukupolvisista traumoista

Massiiviset traumaattiset vaiheet jonkin kansakunnan historiassa saattavat monella tavalla aikaansaada ylisukupolvista traumatisoitumista. Se voi vaikuttaa yksilöiden, perheiden, jopa koko kansakunnan elämään usean sukupolven ajan. Tämä nykypäivän traumatietämys on linjassa syntiinlankeemuksen seurausten ilmenenemisen aina 4. sukupolveen asti ( Moos.1-3). Epigenetiikan tutkimukset ovat antaneet viitettä, että joukko sisäisiä ja ulkoisia ympäristön tekijöitä voi muuttaa geenien ilmentymistä joissakin tapauksissa jopa pitkäaikaisesti. Tutkimuksia on tehty sekä ihmisillä että eläimillä. Vaikuttaa siltä, että trauman vaikutuksia voi siirtyä suoraan jälkeläiseen solujen muutoksien myötä. Tunnettu asia on, että siirtymistä tapahtuu kuitenkin eniten varhaisessa vuorovaikutussuhteessa. On siis mahdollista, että sukupolvien välinen siirtyminen voi tapahtua monella tasolla: neuraalisesti, hormonaalisesti, kognitiivisesti ja käyttäytymisen kautta yli sukupolvien.

Kantaisä Abrahamin ja hänen vaimonsa Saaran elämää ja sen dramaattisia vaikutuksia heidän tuleviin sukupolviin tarkastellaan tässä kirjoituksessa traumatietoisesti. Heidän elämäänsä aletaan kuvata 1. Moos.12:ssa, jossa he saavat Jumalalta käskyn muuttaa pois tunnetusta epäjumalanpalvontapaikasta uuteen maahan. Heitä odottaa siellä uusi elämä, mutta kukaan ei toivota heitä tervetulleiksi (Perez Foster, 2010).

Ensimmäiset merkit joissa voi nähdä Saaran stressin olivat aviomiehen petos Egyptissä, jossa hän joutui näyttelemään Aabrahamin siskoa Faaron hovissa. Sellainen kaksoiselämä jo itsessään on psyykettä kuormittavaa, mutta Saara kärsi myös myös lapsettomuudesta. Geraressa Aabraham myy vaimosa vieralle toistamiseen ja Saara myös valehtee, mutta Abimelek ei kajoa häneen. Pariskunta pelastuu mutta traumatisoituminen heissä ja jälkeläisissä jatkuu.

He ottavat Haagar sijaisynnyttäjäksi ja ajattelevat että se ratkaisee ongelman. Valiettavasti ongelmat lisääntyvät, sillä Ismaelin syntymä oli yhtä tuskallsita kuin se olisi monelle tänään. Saaran oma raskaus korkealla iällä ei ole helppo mutta uusperheen ongelmat olivat ylitsepääsemättömiä. Saara koki, että Ismael uhkasi hänen poikansa Iisakin asemaa. Perhe karkotti Haagarin ja Ismelin toivoen heidän katoavan erämaahan. Abraham ei tuolloin nähnyt, että Jumalalla oli muita suunnitelmia arabikansoille. Abraham oli todennäköisesti traumatisoitunut tämän julman karkotuksen toteuttamisesta niin, voidaan kysyä kenen suunnitelma oli myöhemmin uhrata Iisak? Abraham melkein tappoi poikansa Iisakin (1. Moos. 22)ja isän mielentila voidaan kyseenalaistaa. Miksi hän piti lapsenmurhaa Jumalan tahtona?

Yritys sovittaa Abrahamin teot ja lukea niitä psykologisen että teologisen linssin läpi on ollut jatkuva haaste raamatuntutkimukselle (Sherman, 2007; Zornberg, 1995). Useimmat teologit eivät tietenkään kyseenalaista Abrahamin kutsua ja nostavat hänet korkealle huomioiden hänen kuuliaisuuden Jumalalle (Lippman, 1993). Mielenkiintoista on, että hän neuvotteli aktiivisesti Jumalan kanssa muutaman vanhurskaan sielun pelastamisesta tuholta Sodomassa (1. Moos. 18), mutta ei  poikansa hengen vuoksi. Itse asiassa Iisakin uhrauskertomuksen jälkeen teksti ei koskaan mainitse enää Abrahamin puhuvan Jumalalle.

The Women’s Torah Commentary -kirjassa Shapiro (2000) sanoo, että Saara vaikutti voimakkaasti asioiden kulkuun. Joissakin juutalaisissa lähteissä saatana käski Saaran vakuuttaa Aabrahamin Iisakin uhraamisesta. Toinen mahdollisuus tälle "saatanalliselle" viestille olisi voinut olla palvelijat, jotka kehottivat Abrahamin ja Iisakin lähtemään aikaisin aamulla, ettei Saara voisi mahdollisesti pysäyttää tapahtumaa. Varsinainen tekstiversio päättyy, kun Abraham palasi takaisin yksin ja asettui asumaan Beersebaan.Seuraavassa luvussa viitataan jo Saaraan kuolemaan. (1. Moos. 23:1). Nykyään Saaran tuska resonoi monimutkaisissa Sofar-pasuunan rituaaleissa vuosittaisissa Rosh Hashanan ja Jom Kippurin juhlissa(3. Moos. 20:2). Rituaalin lopussa kuullaan räjähdyksen ääniä, jotka kuvaavat Saaran itkua. Tämä levoton perhedynamiikka on saanut monia ilmenemismuotoja, mutta tällaiset muutokset  muistuttavat persoonallisuushäiriöitä, jotka johtuvat myös koetuista traumoista.( Teicher, 2000)

Sapolsky (2015) viittaa "kanoniseen kehotietoisuuteen", joka yhdistää kohonneet kortisolitasot varhaisen elämän stressiin. Lapsuusiän haitalliset kokemukset johtavat neurobiologisiin muutoksiin ja vaikuttavat aikuisuuteen. Tässä suhteessa Isaak saattaa olla eniten traumatisoitunut henkilö koko Toorassa. Pelko, jonka hän oli kokenut puoliveljensä Ismaelin karkotuksen aikana sekä murhayritys voitaisiin paremmin luokitella " terrorismiksi". Kun hän jaAbraham palaavat kotiin uhripaikalta erikseen, he eivät enää koskaan puhu Raamatun mukaan toisilleen. Isaak palaa kohtaamaan rakastavan äitinsä äkillisen kuoleman. Myöhemmin hän menee naimisiin Rebekan kanssa, jonka Abrahamin palvelija valitsi hänelle. Isaakin elämä jatkuu paitsiossa passiivisessa roolissa, eikä hän kykene jatkamaan tai kehittämään johtajuutta. Hänellä ei yksinkertaisesti ole voimaa siihen. Moos. 27 kuvaa kuinka Iisak oli traagisesti sokea ja hänet huijataan antamaan Eesaun siunaus toiselle pojalleen  Jaakobille. Valehtelu ja tramatisoitumiseen perustuva kylmyys jatkuvat eteenpäin. Van der Kolk (2014) kuvaa edelleen, kuinka trauma voi vaikuttaa kognitiivisiin havaintoihin. Ehkä tämä teki Isaakista emotionaalisesti sokean todellisuudelle sekä poikiensa taisteluille, jotka muuttivat juutalaisen historian kulkua. Jaakob pakenee henkensä edestä Esaun raivoa Paddan-Aramiin Kanaanissa ja pysyi poissa kaksikymmentä vuotta. Tekstissä ei mainita, että hän näkisi enää koskaan vanhempiansa. Isaak vieraantuu myöhemmin myös hänen pojastaan Esausta, joka joutui yhä eristäytyneemmäksi tuskassaan. Juutalaisen kansan kesken pelataan edelleen samoilla polarisaation agendoilla. Erillisyyden korostaminen näkyy oman kansan ylivertaisuuden korostamisessa muihin nähden.

Jaakob näyttää jatkaneen isänsä perintöä; hän ei myöskään pystynyt kasvattamaan rakkaudella kahtatoista poikaansa ja hän kärsi syvästi suosikkinsa Joosefin menetyksestä,jonka hänen veljensä myivät orjaksi. Kun Jaakobin pojat tappoivat Sikemin miehet Dinan seksuaalisen väkivallan jälkeen, hänen lievä nuhteensa keskittyy enemmän perheen maineen pelastamiseen kuin itse tapauksen selvittelyyn. Tytärtään hän ei lohduttanut mitenkään. Jaakob ei itse asiassa kohtaa tytärtään ollenkaan. Hän näyttää olevan henkisesti vaurioitunut, eikä pysty käsittelemään pelkoa ja vihaa. Siinä on yhtäläisyyksiä posttraumaattisesta stressistä kärsiviin ihmisiin ja hippokampuksen tilavuuden vaurioihin, kuten useat tutkijat ovat dokumentoineet (Sapolsky, 2015; van derKolk, 2014). Jotkut saattavat yhdistää hänen näkemyksensä tikkaista ja kokemasta kamppailusta enkelin kanssa myös tähän tilaan. Näyttää siltä, ettei Jaakob kykene kohtaamman tuskallisia muistoja liittyen hänen nuoruuden petokseen eikä pelkoja, jotka liittyvät veljen mahdolliseen kostoon.Hänen poikiensa sarjarikoksissa toistuvat käsittelemättömät perhetragediat. Vasta kuolinvuotelllaan hän pystyy kokoamaan yhteen sukunsa monimutkaiset vaiheet ja antaa siunauksen. Isrelin 12 heimon patriarkat ovat silti kaikki traumatisoituneita ihmisiä ja kantavat skunsa traumahistoriaa. Jumalan valittu kansa on traumatisoitunut kansa, jonka erinomaisuus ei ole heidän ylivertaisuudessa vaan kaikki perustuu Jumalan armoon.

Ylisukupolviset traumat ovat osa elämää ja sidettämme perheeseemme ja sukuumme. Tiedostamattomina ne kulkevat mukanamme ja vaikuttavat elämäämme, valintoihimme ja siihen miten näemme maailman ja itsemme. Traumatietoinen Raamatun kertomusten lukeminen voi antaa meille puuttuvan peilin, jota vasten kollektiivinen ja rakenteellinen synti tulevat enemmän näkyväksi. 

Lähde: Processing Trauma in the Hebrew Bible (wlu.ca)