SADHU SUNDAR SINGH-

JEESUKSEN KRISTUKSEN VERTAVUOTAVIEN JALKOJEN APOSTOLI

"Intian kristitty apostoli" tai "Aasian Franciscus" syntyi 3. syyskuuta 1889 Rampurin kaupungissa Pohjois-Intiassa, jossa hänen isänsä oli varakas maanomistaja. Sundar kävi lapsena usein temppelissä äitinsä kanssa. Äiti antoi pojan syventyä pyhiin teksteihin sanskritin kielellä ja poika vajosikin niihin syvälle omassa yksinäisyydessään. Perhe kuului sikhien uskonnolliseen yhteisöön, joka on tunnettu Intian historiassa omistautumisena omille pyhille rituaaleilleen. Sundar Singh oli nuorin veljistä, mutta hän kävi kristillistä koulua koska se oli maantietellisesti lähempänä kotia. Hänen rakas äitinsa kuoli pojan ollessa 14- vuotias. Noihin aikoihin hän poltti Raamatun ja oli jo itsetuhoisena hypätä junan alle, mutta Jeesus Kristus ilmestyi hänelle unessa ja muutti hänen elämänsä suunnan. Kun hän alkoi voimakkaasti tunnustaa kristillistä uskoa hänen veljensä yritti myrkyttää hänet. Kristityn pastorin rukousten avulla hän kuitenkin toipui, mutta kodin ovi sulkeutui ikuisesti hänen takanaan. Hän oli tuolloin kuusitoistavuotias ja aloitti nyt pyhiinvaelluksensa sanan kahdessa merkityksessä. Myöhemmin hän on kertonut unestaan, että hän kuuli samankaltaisia ​​sanoja kuin Saul Damaskoksen tiellä. Vapahtaja kysyi häneltä : "Miksi vainoat minua?”.

Hänet kutsuttiin unen kautta uuteen kutsumukseen ja samalla hän näki Vapahtajansa elämän kuninkaana majesteettisessa kirkkaudessa.

Maanjäristyksessä avatuuu aina jotakin uutta:
raikas kevät purkautuu esiin
ja virtaavat vedet saavat uudet kasvit kasvamaan.
Samalla tavoin läkähdyttävä kärsimys voi saada
elävän veden virtaamaan ihmisen sydämessä.
Sadhu Sundar Singh

Nimitys "sadhu" tarkoittaa mestaria, ja sana vastaa suunnilleen "rabbia" Raamatussa. Jumalalle antautunut sadhu omistautui nyt julistamaan kristillistä uskoa ja pyhiinvaelsi pitkin Intian kyliä, metsiä ja Himalajan rinteitä saadakseen yksinäisyydessä korkeamman tiedon. Vaikka hän usein eli mökissä tai luolassa hän kuitenkin löysi runsaasti tilaisuuksia julistaa evankeliumia. Erityisesti lapset ja eläimet rakastivat häntä. Luomakunnan kauneus oli hänelle pyhää ja hän vaelsi paljain jaloin sahraminvärisessä viitassaan intialaisten askeetikkojen perinteen mukaan. Hän oli aloittanut hoitamalla spitaalisia ja ruttoa sairastavia kotimaassaan ja jatkoi teologisia opintojaan Lahoressa, mutta luopui niistä. "Intialaisena apostolina, jolla on verta vuotavat jalat" hän ei säästellyt uhrauksiaan levittääkseen oppia Kristuksen todellisesta olemuksesta aina Tiibetin vaikeapääsyisille alueille asti. Hänen rukoustensa kerrotaan parantaneen monia ja villieläinten kanssa hän oli ystävä. Häntä kivitettiin ja yritettiin murhata, mutta hänen vastustajansa kääntyivät usein kristityiksi. Itse hän ylisti ihmeteoistaan aina Jeesusta Kristusta.

Sadhu Sundar Singhistä on monia kiehtovia, mutta myös outoja tarinoita, mutta tämä on ehkä oudoin ja samalla ajankohtaisin tarina.

"Vuonna 1912 hän onnistui suurella vaivalla ja pitkäjänteisen etsinnän jälkeen löytää kristitty erakko Kailash-vuorelta Himalajan rajalta. Erakko oli 300-vuotias mies, joka oli niin karvainen, että näytti eläimeltä. Hän asui luolassa ja söi hedelmiä ja villikasveja. Hänellä oli vanha käsikirjoitus, jossa oli neljä kreikankielistä evankeliumia ja jonka hän oli saanut Francis Xavierin ( tiettävästi 1. jesuiitta Intiassa) ystävältä. Erakko kertoi talvehtineensa lämmittelemällä hänen luolaansa talvella tulleiden villikarhujen päällä. Hänellä oli lahja liikkua ulos ruumiista henkimaailmaan, ja hän kertoi maailmanloppunäystään. Häntä kutsuttiin myöhemmin "Kailashin maharishiksi", ja hän sai suurta huomiota länsimaissa. Maharishin mukaan ns. sannyasin lähetystyö oli julistaa evankeliumia ilman länsimaisen kolonialismin ja materialismin vaikutusta.”

Sadhu Sundar Singhin maine levisi nopeasti kotimaan rajojen ulkopuolelle. 1922 hänellä oli mahdollisuus vierailla Ruotsissa Euroopan-matkalla, jossa hän pääsi saarnaamaan Uppsalan tuomiokirkossa ja Blasieholmin kirkossa Tukholmassa. Hän joutui kosketuksiin uuden seurakunnan kanssa, jota hänen oli vaikea ymmärtää. Ihmiset elivät hänen mielestä "keskiyön auringon maassa" hengellisessä pimeydessä, koska he eivät tiedostaneet Jeesuksen Kristuksen inkarnaatiota ja sitä kuka hän todella oli.

”Kerran istuessani joen varrella näin yksinäisen pyöreän kiven. Se oli totaalisen kuiva sisältä, sillä se oli ollut upotettuna veteen tuhansia vuosia. Se oli kuin länsimaiset ihmiset. Tuhansia vuosia heitä on ympäröity kristinuskolla, mutta he ovat kuin veteen upotettuja kiviä ilman kristillisyyden syvällisiä vaikutuksia. Usko ei ole koskaan tunkeutunut heidän sydämiin. Virhe ei ole kristinuskossa vaan ihmisten sydämissä, jokta ovat kovettuneet materialismin ja älykkyyden ihannoinnin takia.”

Sadhu Sundar Singh


Sadhu Sundar Singh julkaisi useita uskonnollisia kirjoituksia, kuten "Elämä ja ajatukset", "Kristuksen kanssa ja ilman". Näitä ei ole suomennettu, mutta ruotsalaiselle lukijakunnalle "Visions from the spirit world" on tunnetuin. 63-sivuinen ja Ruotsin silloisen arkkipiispa Nathan Söderblomin esipuheella varustettu teos painettiin vuonna 1926 Uppsalassa.

Vuonna 1928 Sadhu Sundar Singh otti yhteyttä Bombayssa sijaitsevaan Swedenborg-seuraan, josta hän hankki myös useita Swedenborgin teoksia. Sitä ennen hänellä oli ollut monia näkyjä, jotka muistuttavat suoraan Swedenborgin näkyjä, sillä molemmat elivät näkyvässä ja näkymättömässä maailmassa ja  sisäinen polku taivaaseen oli avoin. Huhtikuussa 1929 Sadhu lähti sitten joidenkin tiibetiläisten kumppaneiden kanssa takaisin Tiibetin vuoristoalueelle, vaikka häntä oli siellä aiemmin kidutettu. Sadhu selitti, että hän aikoi kulkea eri reittiä kuin tavallisella matkallaan Tiibetin läpi, mutta hän ei koskaan palannut.


Puhtaalla evankeliumin hengellä ja visionäärin melellä Sadhu Sundar Singh julistaa tänäänkin mitä todellinen Kristuksen sisäinen tunteminen ja missio ovat.

Me intialaiset emme halua uskonnollista dogmaa,
meillä on oppeja riittämiin.
Me tarvitsemme elävän Kristuksen.

Tutustuminen Sadhu Singarin elämään voi tuoda uusia tulokulmia keskusteluun lähetystyön ja uskontodialogin rajapinnoista Suomen kirkossa. Huomioitavaa on toki, että Ruotsin kirkossa tämä on ollut ajankohtaista jo 1. maailmansodan jälkeen arkkipiispa Söderblomin ansiosta. Pyhiinvaelluksen teologia ja ilmastokriisin kanssa painiva kirkko saa uutta syvyyttä tällaisten kokemuksellisten kertomusten avulla. Kaikki tiet eivät vie suoraan Intiaan vaan voisi jopa olla arvokasta tutkia hieman syvemmin länsinaapurin luterilaista dialogista perinnettä. Ja onhan Emmanuel Swedenborgin hauta edelleen Uppsalan tuomiokirkossa, vaikka jotkut konservatiivit ovat sitä halunneet poistaa vuosien saatossa.

Vadstenan pyhiinvaelluskeskuksen juhlassa hiljattain kirkkoherra Mika Wallander( adoptoitu Intiasta 2 vuotiaana) todisti, miten Sadhu Sundar Singhin elämänviisaus on vaikuttanut hänen tapaansa työskennellä johtajana. Hän nimittäin rakensi seurakuntatyön lähes nollasta Roslagensissa pyhiinvaelluksen ympärille. Työtiimien ideana on siellä olla vaeltava seurakunta, joissa myös yhdessä tutustutaan patikoiden eri alueiden ihmisiin 10 kirkkovaelluksen aikana. Loistava idea minne vain. Aluksi ehkä kengät jalassa. 

Kirjallisuutta:

Cyril Davey, Den gula manteln, Herrljunga 1973.

Sundar Singh, Syner från andevärlden, Uppsala 1926.

Verklighet och religion, Stockholm 1924.

Vid mästarens fötter, Stockholm 1978.

Nathan Söderblom, Sundar Singhs budskap, Stockholm 1923.