Kontemplatiivinen mieli turvallisena tilana
Eräälle naiselle sanottiin terapiassa, että sinulla on sadan prosentin tarve henkisyyteen ja hengellisyyteen elämässäsi, mutta ei mitään yhteyttä siihen. Tämä vastaus kuvaa ehkä yhtä länsimaisen yhteiskunnnan keskeisemmistä ongelmista. Ehkä se selittää koko ajan yleistyvää psyykkistä pahoinvoinvointia. Länsimainen psykologia ei ole ollut kiinnostunut ihmisen mielen rakenteesta ja sielusta vaan keskittynyt yksilön tarinankerrontaan ja sen historiaan.Turvallisia tiloja, joissa saa kasvaa riittävästi henkisesti ja hengellisesti, ei ole nyky-yhteiskunnassa riittävästi. Kulttuuri ja taide ovat tärkeitä osia ihmisen hyvinvointia, mutta sielu on sielläkin vähintään tabu tai jokin johon viitataan usein vain osittain.
”Jos yhteisön pelastuminen ajan mittaan riippuu yksilöiden
moraalisesta ja hengellistä terveydestä,
silloin kontemplaatiosta tulee äärettömän tärkeää,
sillä se on eräs hengellisen kypsyyden merkki.
Se on tiiviissä yhteydessä pyhyyteen.
Maailmaa ei voida pelastaa pelkän systeemin turvin.
Rauhaa ei voida saavuttaa ilman rakkautta.
Sosiaalista järkestystä ei voi olla ilman pyhimyksiä.
Mystikoita ja profeettoja.”
Thomas Merton, Hetkien kirja
Kirkko voisi olla suuri itseapuryhmä eksistentaalisten kysymysten osalta. Näinhän koko kristinusko alkoi 2000 v. sitten. Oli ryhmä toivottomia, turvattomia, psyykkisesti ja sosiaalisestikin epävakaita persoonia, jotka alkoivat mestarin esimerkin mukaisesti auttaa toisiaan löytämään elämän syvemmän merkityksen. Se oli ulossuljettujen ja väheksyttyjen itseapuryhmä, jonka johtotähti oli Jeesus itse. Siksi se jatkoi kasvamistaan.
Kirkko voisi oppia uusiutumisessaan itseapuryhmän ratkaisumalleista. Se voisi olla paikka, jossa sydän voisi toimia kun pää lepää. Silloin se ei olisi vain yksilön lepopaikka, josta saa voimaa oman elämän menestykseen. Se olisi paikka, johon kaikki olisivat tervetulleita, mutta jossa oma sisäinen muutos olisi tärkeä. Paikka, jossa saisi kukoistaa ja tunnustaa virheensä, mutta myös aloittaa alusta päivittäin. Se olisi paikka, jossa saisi kuulla joka päivä kuinka suuresti rakastettuja olemme.
Lähetystyön kanava tulisi kääntää päälaelleen. Kontemplatiivisen mielen ymmärtäminen ja sen poissaolon huomioiminen kirkon historiassa voivat auttaa tässä. Lännen kirkossa toimeliaisuus ja uskonviestin vieminen eteenpäin syrjäytti pyhien tekstien lukemisen hengellisenä harjoituksena 1500 v. sitten. Idän ja lännen kirkon ero syvensi tätä juopaa. Erämaaisien kilvoitusta ja elämänviisautta ei enää luettu tai arvostettu. Voidaankin kysyä katosiko lännen kirkosta kyky lukea Raamattua kontemplatiivisella mielellä? Ei ehkä kokonaan, mutta mielenkiintoista on, ettei evankeliumin vuorisaarna koskaan korvannut Mooseksen kymmentä käskyä kirkossa. Jeesuksen opetuksessa vuorisaarna näyttää kuitenkin olevan keskeisin oppi elämästä.
Richard Rohrin mielestä lännen luostareissa on monia sisäänpäinsulkeutuvia introvertteja, jotka ovat passiivisagressiivia. Hiljaisuus voi olla myös pakoa. Kontemplatiivinen mieli antautuu kaikessa Jumalalle eikä väistä omaa varjoaan vaan haluaa kohdata sen. Rohrin näkemystä vahvistaa hänen kokemuksensa lähetystyöntekijöiden uupumuksesta. Usein heidät on opetettu toistamaan rukouksia, muttei sitä miten rukoukset muuttavat heitä itseään.
Kontemplatiivisuus ei ole kuitenkaan vastakkaista rationaaliselle ajattelulle. Se ei Jumalan voiman vaikutuksesta laskelmoi, suorita tai arvioi vaan on paluuta kokonaisvaltaiseen ei-dualistiseen ajatteluun. Rationaalinen mieli on tärkeä, kun pitää suorittaa esimerkiksi tarkkaa vähennyslaskua, mutta Jumalaan, elämään ja rakkauteen se soveltuu huonosti. Sen normaalitila on halkoa asioita osiin, koska se ei tiedä, miten muuten käsitellä elämän moninaisuutta ja todellisuutta. Tuttuus hallitsee totuusväittämiä. Erilainen on aina rationaaliselle mielelle uutuudessaan vaikeaa, ja se pitää torjua.
Varhaisen kristillisyyden kontemplatiiviset mielen harjoitukset loivat horisontin todellisuudesta, jossa sai olla turvassa. Sitä ei tarvinnut kontrolloida. Saattoi luopua liiasta uteliaisuudesta tietää ja analysoida kaikkea. Rationaalisen ja kontemplatiivisen mielen tiedostaminen ja tasapaino niiden välillä on kaikissa terapeuttisissa suuntauksissa yksilön mielenterveyden ehto. Nöyrää uskonnollisuutta synnyttää vain Jeesuksen esimerkki, joka oli tasapainoa syvien mielen rakenteiden välillä. Hän tiesi tarpeeksi voidakseen luopua kaikkitietävyyden osoittamisesta. Thomas Mertonin mukaan pelkkä dualistinen ajattelu synnyttää röyhkeää kristillisyyttä, jossa ei juuri rakasteta kanssaihmisiä. Opillisuus ja sen osoittaminen ei kerro mitään uskosta, joka tietää ettei tiedä.
”Mitä tahansa se onkin,
minun ei ole tarvetta selittää ja tietää kaikkea.”
Richard Rohr
Toisaalta kontemplatiivinen mieli on aina paineen kestämistä. Nöyrät ihmiset ovat sisäistäneet rakkauden. Heidän ei tarvitse todistaa sitä eikä ratkaista mitään ollakseen onnellisia, mutta rakkaus ja kärsimys ovat aina päälinjat muutokseen. Ne ovat erittäin yksinkertaisia havaita, mutta eivät suinkaan helppoja elää. Sielu, mieli ja kehoruumis muuttuvat vain niiden kautta. Itseltään voi tässä kohtaa kysyä seuraavat kysymykset: Oletko koskaan rakastanut ketään niin paljon, että voisit kuolla hänen puolestaan? Oletko koskaan kärsinyt niin paljon, että olet joutunut luopumaan itsekkäästä minästäsi? Jopa lastensairaalassa voi tavata kuolemansairaita potilaita, joilla on kontempaltiivinen mieli. Sen tunnistaa siitä, että sellaiset lapset eivät syytä ketään, antavat anteeksi eivätkä kysenalaista miksi juuri he kuolevat.
Kristinuskon oppi haastaa myös avautumaan kontemplatiiviselle mielelle. Dualistinen mieli ei voi koskaan ymmärtää sellaisia opinkappaleita kuten oliko Jeesus yhtä aikaa Jumala ja ihminen, Maria neitsyt ja äiti tai mikä on Jumalan kolminaisuuden luonne. Yhtä vähän se ymmärtää sekulaarisuuden tai sukupuolten moninaisuutta. Rationaaliselle mielelle on aina ahdistavaa, kun vastaukset eivät ole mustavalkoisia ja suoria.
” Maailman suurin uhka kirkon todistajille ei ole sekularismi, moniarvoisuus tai edes uskonnon vapauksien menetys. Pikemminkin kristityt ovat aina väittäneet palvovansa nasaretilaista väkivallatonta opettajaa, mutta ovat usein käyttäneet hänen nimissään väkivaltaa oman valtansa pönkittämiseksi ja säilyttämiseksi. ”
Benjamin Cremer
Monet haluavat poliittisen johtajan, joka mielummin perustaa järjestyksen kuriin, valtaan ja voimaan, kuin sellaisen johtajan, joka elää paineessa eri vaihtoehtojen välillä. Kontemplatiivinen harjoitus voi olla yhteisön ainoita keinoja vapautua sen omasta hulluudesta, sillä on lähes universaalia riippuvuutta pitää omaa ajattelua ainoana totuutena. Uusien hermoratojen harjoitteleminen kontemplatiivisten harjoitusten avulla estää palaamasta samoihin käyttäytymismalleihin ja toistamaaan samoja ratoja.
Tämän ”uuden alueen” lataaminen onkin elämän toisen puoliskon( 50+) keskeisin teema. Sitä kutsutaan mystiikan historiassa poisoppimiseksi tai itsensätyhjentämiseksi. Ellei mielenmuutosta tapahdu, jatkuu vain omalla mukavuusalueella liikkuminen. Siitä tulee ennemmin tai myöhemmin yksilön totuuskäsitys. Positivisten ajatusten pitää pysyä vähintään viisitoista sekuntia mielessä, jotta niillä olisi vaikutusta. Evoluution hengissäpysymistaistelun takia mieli kiinnittyy uhkiin ja negatiiviseen nopeammin. Usein kutsumme juuri tällaista mieltä rationaaliseksi mieleksi. Järkevä mieli ei ole itsessään ongelma vaan se miten se kytkeytyy kokonaisuuteen ja yhdistyy kontemplatiivisen mielen kanssa. Esimerkkinä voimme kysyä, milloin Jeesus Raamatun mukaan toimi tuomitsevimmin? Vastaus voi löytyä rahaan ja valtaan liittyvistä kysymyksistä.
Miten kontemplatiiviseen mieleen sitten saa yhteyden? Ensinnäkin se on oman likaisen ja itsekkään ajattelun tunnistamista. Kun tunnistaa oman mielensä pimeyden, tajuaa ettei ole nöyrä. Sen jälkeen voi aloittaa varsinaisen poisoppimisen harjoittelemisen. Kaikista ajatuksista luopuminen on vaikeampaa kuin luulemme. Jos et usko tätä, kirjaa ylös seuraavan kahden minuutin aikana kaikki mitä ajattelet. Kaiken kirjoittaminen opettaa tunnistamaan, miten oikukas mielemme on. Sitten voi kokeilla esim. kahta seuraavaa harjoitusta. Thomas Keating opettaa kaikkien negatiivisten ja positiivisten ajatusten kokoamista. Sen jälkeen hän neuvoo, että antaa niiden virrata pois kuin jokeen. Tuo virta ja joki on Jumala.
Toinen harjoitus on ns.korvaava harjoitus. Aina kun negatiivinen ajatus nousee tietoisuuteen, sen voi korvata jollakin pyhällä nimellä kuten Jeesus Kristus.
Olen aiemmin kirjoittanut blogin turvallisesta tilasta.( PULLOPOSTIA ITÄMERELTÄ (pullopostilla.blogspot.com) ) Se ei ole parhaimmillaan vain käyttäytymissääntöjä tarvitseva paikka tai rakennus vaan ihmisen hermostossa syntyvä tila. Kontemplatiivisen rukouksen harjoittaminen avaa ihmiseen tilan, jolloin hän voi kokea sisäistä turvaa myös epävarmoissa ja vaarallisissa tilanteissa. Tänä päivänä usein oma mieli on tuo vaarallisin ja tutkimattomin paikka. Lähetystyön kanava, jossa evankelioidaan vain muita, tulisikin mitä pikimmin säätää sisäänpäin. Siitä hyötyisivät kaikki.
Kommentit
Lähetä kommentti