TILA, TILAISUUDET JA KEHORUUMIS, ENEMMÄN KUIN  SYMBOLINEN MERKKI.

Kirkoissa järjestetään paljon  hienoja tilaisuuksia, mutta itse tila ja siitä huokuva ilmapiiri on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ruotsalaisen Lundin tuomiokirkon kappalaisen Lena Sjöstrandin väitöksessä    ( Ilmapiiri, merkitykset ja liturgiset kehoruumiit- enemmän kuin merkki, 2013) perehdytään tähän kysymykseen. Hän erottelee semanttisen ja atmösfäärin erilaisina tapoina tulkita tilaa. Kielellinen tulkinta, sana, on johtanut kirkollisen tilan tulkintaa voimakkaimmin kirkollisessa elämässä. Kirkossa rakastetaan selittää ja tulkita symboleja sanallisesti vauvasta vaariin.

Kuitenkin ihminen aistii sekunnin murto-osassa onko tila, johon hän saapuu turvallinen, lämmin ja vastaanottava. Se kaikki tapahtuu ei-kielellisellä tasolla.  Estetiikan tutkimuksessa on nostettu esille näitä ei-kielellisiä merkityksiä, joista ilmapiiri syntyy. Se on aina kehoruumiitten ja tilojen yhteispeliä. Siksi meidän on kysyttävä, kuuluuko pyhän tilan järjestelyyn joitakin asioita jotka erottavat sen muista tiloista?  Onko tila kylmä vai lämmin? Miltä tila tuoksuu? Kuinka tila on organisoitu? Mitä näemme ensin? Millainen on valaistus?

Mikä on ihmisten osuus tuon ilmapiirin luomisessa?Ovatko he paikalla ja  läsnäolevia? Ovatko he luoneet omalla olemuksellaan avoimuutta ja kohtaamispaikkoja? Ovatko kaikki ihmiset yhtä tervetulleita?  Traumatisoituneelle ja apua hakevalle ihmiselle näillä on suuri merkitys. Jos turvallinen tila ei toteudu, haetaan lämpöä ja kohtaamista muualta. Pelkkä ovien avaaminen ei riitä.

Kysymys on siten enemmästä kuin kirkkotilan kauniista koristelusta. Voidakseen olla työntekijänä  läsnä muille, ihmisen pitää saada kokea olevansa turvassa omassa kehoruumissaan. Aistimme heti toisten kehokielestä toteutuuko tämä. Siinä toteutuu luonnollinen laki, johon on mahdotonta lisätä symbolien kielellistä tulkintaa. Ihminen, jolle sana on tullut lihaksi, voi ja uskaltaa olla läsnä itselleen ja toisille. Kristitty ei loista omaa valoa eikä työntekijän erinomaisuutta vaan Kristuksen valoa. Se on aina oman elämän peilaamista suurempaa valoon, joka puhdistetuista ikkunoista loistaa.

" Ettekö teidä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne." 1. Kor. 6:19

 Elämä tapahtuu aina ihmisten välillä, välitilassa. Se ei ole stattista vaan muuttuvaa. Siten tiloihin voi  myös onneksi valinnoillaan vaikuttaa ja niitä voidaan muuttaa.

Lena Sjöstrand ei mielellään puhu kehokielestä, koska kehoruumiitten välillä on oma maailma. Jos kaikkea tulkitaan vain sanallisesti, kadotamme tuon herkän mutta vahvan osan  elämästämme. Sana on sana, ilmapiiri on ilmapiiri. Tämän hän toi esiin jo 2013, kun Ruotsin kirkossa työskenneltiin jumalanpalvelusuudistusta ja uutta kirkkokäsikirjaa. Jo silloin hän painotti, että ei tulisi työskennellä vain sanojen muotoilun ja nykyaikaistamisen kanssa. Huomioon tuli ottaa myös tila itse, sen äänet, liikkeet ja ihmisten läsnäolon merkitys. Uudessa Ruotsin kirkon käsikirjassa nämä uudistukset näkyvät suurempana määränä eri vaihtoehtoja, joita voidaan eri konteksteihin soveltaa.  Käsikirja on täällä apu, jonka jumalanpalveluspakista jokainen seurakunta rakentaa omaan ympäristöönsä sopivimman. Seurakuntaneuvosto osallistuu tuohon työhön, sillä koko käsikirjan idea on olla enemmän  yhteisöllinen Jumalan kansan matka  kuin vain työntekijöiden valitsema kaava.

Lena Sjöstrandin väitös:

Mer än tecken – Atmosfär, betydelser och liturgiska kroppar - Sjöstrand‚ Lena (artos.se)

Videolla tiloista ja riiteistä:

Rummet och riten - Lena Sjöstrand on Vimeo

                                             Valo peilautuu Sjöstadskappelin alttarirististä.