JEESUKSEN KASTE-

Häpäisykulttuurin uhrista Jumalan intohimoisen rakkauden kohteeeksi





Matt.3: 13-17


Kompleksiivisen trauman takana on aina monisyinen häpeän kulttuuri, jossa ihmisarvo on menetetty. Jopa tavalla, ettei asianomainen välttämättä huomaa sitä itse. Hän vain oirehtii alemmuudentunteilla, masennuksella, jäätymisellä ja lukuisilla fyysisillä tavoilla. Länsimaisen yhteiskunnan häpeän hoito on usein yksilökeskeistä, jolloin hänen kannettavakseen jää myös yhteiskunnan piilossa olevaa kätkettyä pahoinvointia. Traumatietoisessa lähestymistavassa pyritään ottamaan puheeksi ja näyttämään näitä epärakentavia juurisyitä.

Aika usein yhteisöllisen häpeän kohdalla puhutaan sen funtionaalisesta merkityksestä ryhmään sopeutumisena. Toistuva ryhmän nöyryyttämäksi joutuminen aiheuttaa kuitenkin kroonisia ja tuskallisia oireita. Tällainen sosiaalisesti vahvistunut häpeä altistaa myös sisäiselle häpeälle, joka on sen yleisin muoto.

Kun puhumme häpeästä, liitämme sen usein häpeän tunteeseen. Häpeä ei kuitenkaan ole tunne vaan ihmisen sisäinen uskomus omasta huonommuudesta. Traumatutkija Bessel van Kolkin mukaan ihminen tarvitsee sisuskaluissaan tuntuvaa paranemista, sillä häpeä ei ratkea kogitiivisesti. Uskoon tuleminen ja siinä eläminen eivät ole rationallisia tapahtumia.

Jeesuksen kasteen tarkastelu traumaperspektiivistä räjäyttää häpäisykulttuurin auki samalla parantaen sitä. Jeesus syntyi juutalaiseen kulttuuriin ilman ”isää”. Siinä kulttuurissa uskonnollista täysi-ikäisyyttä on viettty aina keskiajalta asti Bar Mitzva- siirtymäriittinä. Nimi Bar Mitzva tarkoittaa kirjaimellisesti ” lain tai käskyn poikaa”. Juhlaa vietetään kun poika on 13 vuotias. Siinä isä osoittaa, kuinka hän rakastaa poikaansa ja on hänestä ylpeä. Lause ” tämä on minun rakas poikani”, joka esiintyy Jeesuksen kastekertomuksen yhteydessä, oli tuon juhlan merkityksellinen sisältö. Jos nyt ajattelemme, että läpi historian pojan asema juutalaisuudessa oli kytketty isään, mikä oli tilanne Jeesuksen kohdalla? Vaikka hänellä oli kasvatti isä Joosef, kaikki todennäköisesti epäilivät että hän oli ns.äpärälapsi. Kirkko-oppia eikä uskontunnustusta oltu kirjoitettu joten voidaan olettaa, että kylässä velloivat huhut lapsen oikeasta isästä. Jos hän oli roomalainen sotilas  asia oli vieläkin pahempi. Roomalaiset olivat  valloittaneet juutalaisten maat ja siten pahimpia vihollisia. Tätä vasten on hyvin mahdollista, että Jeesuksen lapsuuden ympäröivät monenlaiset paineet ja spekuloinnit. Tänä päivänä puhuisimme varmaankin kiusaamiskulttuurista tai ainakin Maria ja Joosef pitivät asista hyvin matalaa profiilia. Ainoa teini-ikään liittyvä kertomus joka Raamatusta löytyy, on pääsiäismatka Jerusalemiin jonka aikana poika katoaa väkijoukosta. Nykyään kutsuisimme sitä karkaamiseksi, jota jotkut teinit tekevät koetellessaan rajojaan. Tässä tapauksessa loppu oli onnellinen. Poika palasi kotiin mutta puhui ” hämmentäviä” taivallisesta isästä. Vanhemmat eivät sitä ymmärtäneet.

Jumala syntyi traumatisoituneeseen maailmaan kääntääkseen sen arvojärjestyksen. Tämä ilmenee Jeesuksen kasteen yhteydessä. Pilvestä kuului ääni: ” Tämä on minun poikani, häneen minä olen mieltynyt”. Kaikkivaltias esittelee poikansa, josta hän on ylpeä ja jota hän rakastaa. Evankelista todistaa tekstillään siten yhteiskunnallista muutosta, sillä kaikki voivat nyt kasteen kautta tulla Jumalan lapsiksi.

Toisaalta on hyvä huomioida, että roomalaisessa kulttuurissa oli ns. adoptioseremonia, jossa isä julkisesti esitteli poikansa miehenä. Siihen liittyi usein suurta iloa, josta Efesolaiskirjan kirjoittaja lienee ollut tietoinen. ” Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden." Eri kielisissä käännöksissä puhutaan siitä miten Jumala adoptoi meidät omiksi lapsikseen ja miten suurta iloa se hänelle itsellen tuotti.Sekä roomalaisessa adoptioseremonissa että bar Mitzvassa keskeisintä oli, että se oli julkinen tapahtuma jonka keskuksena oli isän ylpeys ja rakkaus omasta perillisestään.

Meidän tulee ymmärtää, että olemme kahdella tavalla adoptoituja: omasta maallisesta, traumatisoituneesta perheestä Jumalan perheeseen. Se on aina traumatoipumisena yhteyksien palautumista sekä laajemman perhekäsityksen, nyt hengellisen, omaksumista. Seurakunta ei ole vain se mihin kirjaimellisesti kuulumme vaan samanaikaisesti Kristuksen universaali kirkko, johon olemme Pyhän Hengen kautta yhteydessä.Toisaalta Kristityn kasvu on aina Jumalan palavan rakkauden kohteena olemista ja sen ymmärtämistä miten ylpeä rakastava Jumala on meistä.

Häpeän lääkkeeksi ei riitä sen tunnistaminen, erottelu syyllisyydestä tai supportiivinen keskustelutuki vaan sen parantamisen tarvitaan tietoisuuden avautumista sille, kuinka intohimoisesti Jumala meitä rakastaa. Vaikka kukaan ei koskaan olisi halunnut meitä tähän maailmaan, Jumala on halunnut. Tämä on erityisen tärkeää niille, jotka eivät ole koskaan kokeneet olevansa omana itsenään toisen rakkauden kohteita. Häpeän parantava peili heijastaa aina tuota intohimoista rakkautta, josta kirkossa tulisi puhua enemmän. 


Lähteet:

Raamattu

(1) Shame and Complex Trauma - Part 1/6 - What is Shame? - YouTube


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit