SURUN SPIRAALI JA YHTEISÖLLINEN SIELUNHOITO ” Kun istuin vihani kanssa tarpeeksi kauan, ymmärsin että se oli surua” Tuntematon Suru ei ole asia, josta pääsemme yli seuraamalla ennalta määrättyjä vaiheita, vaan kumppani jonka kanssa soitamme, tanssimme, riitelemme ja itkemme syklien avautuessa. Sen ulkonäkö ja tavat, joilla se kaipaa hoitamista, ovat jokaiselle ihmiselle ainutlaatuisia. Psykiatrinen hoitohenkilökunta, kirkko tai henkisyyden opettajat eivät voi ennustaa surun aikajanaa, vaan suru avautuu ihmisen hermoston väylien sisällä kehoruumiin kokemuksena. Surun kokemuksen kiirehtiminen, pakottaminen tai patologisointi on luontoa vastaan työskentelyä. Tarvitaan lempeitä ja kärsivällisyyden hyveeseen perustuvia menetelmiä, joiden aikana traumatisoitunut ja jähmettynyt energia pääsee avautumaan asteittain. Liian nopea eteneminen hankaloittaa asiaa. Surulla ei ehkä ole päätepistettä tai loppuunasaatamisen tilaa mitä mielemme sille asettaa. Sehän toivoo ruumillisen haavoittumuude