MYÖTÄTUNTOINEN VAI SÄÄLIVÄ JEESUS?

Sana myötätunto esiintyy usein itsehoito-oppaissa ja naistenlehdissä. Tarjolla on myös myötätuntosuuntautunutta psykoterapiaa. Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitoksella on voinut opiskella myötätuntoa. Professori Anne Birgitta Pessi on johtanut monialaista myötätuntohanketta ´ Myötätunnon mullistava voima' (CoPassion).  Viime vuosina länsimaiseen yhteiskuntaan on vaikuttanut  myös suuri kirjo uususkontojen tulkintoja idän elämänfilosofioista. Buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa myötätunnolla on myös positiivinen sisältö. Se tarkoittaa esimerkiksi toisen onnistumisesta ja onnesta iloitsemista. Suurin myötätunnosta puhuja lienee Tiibetin buddhalaisuuden johtaja Dalai Lama.

Jos toivot itsellesi ja ympärilläsi oleville onnellisuutta,
harjoita myötätuntoa.
Dalai Lama

Kirkoissa myös puhutaan myötätunnosta, mutta sanan käyttö on hyvin kirjavaa. Englanninkielisissä Raamatunkäännöksissä on noin sata myötätuntoon viittaavaa kohtaa. Katselin niistä 35 tunnetuinta kohtaa. Suomenkielisestä Raamatusta sana  löytyy joitakin kertoja, mutta käännössanat vaihtelevat. Tässä yksi esimerkki:

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen (myötätuntoon), ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Kol.3:12

Jae on käännetty armahtamisena, kuten niissä Vanhan Testamentin kohdissa, jotka löysin.  Jokainen voi kokeilla miltä lause tuntuu, kun armahtamisen sijalle lausuukin sanan myötätunto. Armahtaminen viittaa oikeuteen, jossa armahtamisen tuomio lausutaan ylhäältä päin. Miten armo ja armahtaminen liittyvät toisiinsa? Polyvagaalinen  teoria tuo uuden näkökulman, kun se osoittaa myötätunnon kehkeytyvän aivojen ja hermoston  emergeettisesti, kehollisessa tilassa. Myötätuntoa ei voi kognitiivisesti saavuttaa. Se syntyy jonkun toisen vaikutuksesta ja sen luoma tila on siten aina rinnalle asettuvaa. Ihminen tunnistaa oman turvallisen tilansa kautta iloa ja rauhaa, joita toivoo myös toiselle. Hän iloitsee toisen kanssa ja puolesta. 

Myötätunnosta ja polyvagaalisesta teoriasta voi lukea lisää suomeksi ilmestyneestä poikkitieteellisestä kirjasta Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen. Kirjaan voi tutustua linkistä:

Yhteinen kieli (basambooks.fi)

On mielenkiintoista, että luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämässä käytämme seuraavaa kohtaa synninpäästönä. Senkin suomennoksessa toistuu sana armahtaa, vaikka useissa englanninkielisissä käännöksissä on sana myötätunto.  Myös sana luoja on meillä käännetty herrana.

Though the mountains be shaken and the hills be removed, yet my unfailing love for you will not be shaken nor my covenant of peace be removed,” says the Lord, who has compassion on you. 

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Jes.54:10

 Näemmekö jumalan tuomarina vai enemmänkin rinnalle asettuvana vapahtajana? Kristinuskossa olemme ajatelleet, että jumalakuva muuttuu Uudessa Testamentissa. Kohdissa, joissa Jeesus parantaa, hän kokee myötätunnon sijaan suomennoksissa sääliä. 

Moved with compassion, Jesus stretched out His hand and touched him, and  said to him, “I am willing; be cleansed.” 

Jeesuksen kävi häntä sääliksi. 
Hän ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: minä tahdon, tule puhtaaksi.
Mark.1:41

Wikipedian mukaan sääli on kärsimysten herättämää sympaattista surua, jota käytetään verrannollisena sanojen sympatia, myötätunto ja empatia kanssa. Jos polyvagaaninen teoria pitää paikkansa, on Wikipedian tulkinta puutteellinen. Myötätuntoa ei voi täysin rinnastaa empatiaan ja sympatiaan, sillä myötätunnon kokemus aina maadoittaa ihmisen. Maadoittumisella tarkoitan tässä itsetutkiskelun, meditaation ja luontoyhteyden yhdistelmää, joiden harjoittaminen edistää  myötätunnon syntymistä ihmisessä.  ästä kokonaisvaltaisuudesta ja kehämäisyydestä on poikkiteteellistä tutkimusta  ( kontemplatiiviset neurotieteet).  Rinnalle asettuva Jeesus, joka on täynnä myötätuntoa, on erilainen kuva Jeesuksesta kuin kuin sokeita ja sairaita säälivä Jeesus. Kieli luo todellisuutta, joten voimme kysyä mitä pelkkä säälisanan  käyttäminen Jumalan pojan parantamiskertomuksissa on meille aiheuttanut?

Jos parantamistoiminnan tunneilmaisu suomennetaan vain säälinä, asetutaan  helposti toisen yläpuolelle. Sanalla on negatiivinen kaiku. Kun itse voimme pahoin emmekä tunnista omia varjojamme, säälittelemme helposti toisia. Näitä ilmaisuja ovat mm. säälittävä tyyppi tai säälittävä käytös. Ihmisen mieli asettuu  helpommin toisen ylä- ja ulkopuolelle kuin kohtaa  itsensä ja lähimmäisensä kipuineen ja suruineen. Kivun kohtaaminen on itsekkäälle mielellemme epämiellyttävää ja siksi yritämme sitä viimeiseen asti välttää. 

Jeesuksen tunnetuimmissa vertauksissa myös säälitään paljon.Tuhlaajapojan isä säälii poikaansa, vaikka kertomuksen lopussa hän jo jakaa perintöä. Jos kertomuksen tarkoitus on opettaa meille armoa ja rakkautta, olisi myötätunto parempi sanavalinta. Laupias samarialainen on myös saanut aika karun kohtelun ulkomaalaisena, koska hän säälii. Toki olemme osanneet lukea tämän säälin laadun, mutta silti jos tuota sanaa käytetään tietty ristiriita säilyy voimakkaana. Molempien kertomusten englannin ja ruotsin kielisissä versioissa sekä isä että Laupias samarialainen  täyttyvät myötäkärsimyksellä. Ainakin minusta se tuntuu positiiviselta. Kiinnitin myös huomion  tuohon verbiin täyttyä myötätunnolla. Se vahvistaa käsitystä, ettei myötätunto ole kauniita ajatuksia kärsimyksen keskellä vaan jotakin, joka syntyy ihmisen kehoruumiissa armon kokemuksena. Prosessista toki seuraa parhaassa tapauksessa altruismia ja lähimmäisenrakkauden tekoja. 


Kokiko Jeesus itsemyötätuntoa?

Itsemyötätunto on myötätunnon kokemusta itseen, mutta löytyykö Raamatusta kohtia jossa Jeesus osoittaa rakkautta ja hyvyyttä itselleen? Suomen luterilaisen kirkon sivuilta löytyy seuraava määritelmä  Jeesuksen lausumasta rakkauden kaksoiskäskystä, joka löytyy sekä Matteuksen että Luukaksen evankeliumeista.

Käsky esitetään Raamatussa Jumalan lain tiivistelmäksi: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Kymmenen kolme ensimmäistä käskyä liittyvät Jumalan rakastamiseen yli kaiken muun, loput seitsemän käskyä ohjaavat rakastamaan lähimmäistä niin kuin omaa itseä, omaa persoonaa ja omia oikeuksia rakastetaan ja kunnioitetaan.

Miten itseä tulisi rakastaa, että se olisi hyvä myös muille?  Onko se vain lain tulkintaa? Useinhan olemme sekoittaneet ylpistymisen narsistiseen itsensä rakastamiseen. Ehkä juuri siksi on ollut vaikea puhua terveestä itsemyötätunnosta. Tässä kamppailussa polyvagaalisen teorian ydin turvallisesta kehoruumiin tilasta voi auttaa meitä eteenpäin. Kun ihminen on turvassa omassa itsessään, hän ei samaistu liikaa emotionalisesti ympäristön ärsykkeisiin. Hän ymmärtää olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, sillä yhteys Jumalaan on aina suhde. Jumalasuhde suojaa ihmistä aina sisältäpäin. Ehkä juuri siksi Jeesus pysyi vakaana ja rauhallisena suuren neuvoston edessä, paransi Getsemanessa sotilaan korvan ja otti vastaan öljyllä voitelun naiselta hautaamistaan varten. Tieto itsemyötätuntoisesta Jeesuksesta auttaa meitä ymmärtämään, miksi  Jeesus suostui kuninkaalliseen voiteluun  vaikka Juudas Iskariot siitä häntä arvosteli.

Jeesus sanoi Juudakselle: Anna minun olla, köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei aina ole.
Joh. 12:7




Kuvassa Jeesus kohtaa aviorikoksesta syytetyn naisen, jonka fariseukset halusivat kivittää. Jeesus loi tilaa ja siirsi painopisteen kollektiiviseen syntiin kirjoittaessaan maahan. Maadoittuuko hän samalla, sitä voi jokainen pohtia? Useissa käsikirjoituksissa on myös sanat: koska fariseukset tiesivät olevansa syyllisiä, he menivät pois. Kun fasiseukset olivat menneet, kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua? 
Ei herra, nainen vastasi. 
Jeesus sanoi: En minäkään tuomitse. Mene, äläkä enää tee syntiä.
Joh:8:1-11

Ruotsin virsikirjassa on ihmisen ainutkertaisuuteen liittyvä  rukous. Sitä voi soveltaa itsemyötätuntoharjoituksena. Lue se itsellesi paikassa, jossa koet turvaa, lämpöä ja hengityksesi on rauhallista.

Jumala, näytä minulle jokaisen ihmisen ainutkertaisuus, 
kuuluipa hän mihin kansaan tahansa, 
olipa hänen sukupuolensa mikä tahansa.
kiinnitä katseeni lähimmäiseni parhaisiin puoliin.
Riko omahyväisyyteni,
ota pois tarpeeni arvostella häntä.
osoita suvaitsemattomuuteni, 
kun vaadin vain häneltä suvaitsevaisuutta.
Näytä ymmärtämättömyyteni ja kovuuteni
,
kun vain odotan häneltä ymmärrystä ja 
anteeksiantoa.
Kasvata minut valtakuntasi kansalaiseksi,
niin että tämän maailman valtakunnanrajat
eivät  estä minua kohtaamasta ihmistä ja rakastamasta häntä.
Anna minulle armolliset silmät, 
jotta jokaisessa kohtaamassani näkisin sinut,
myös itsessäni.

Amen.












 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit