VIHREÄ NIITTY MEISSÄ


Ahdistaako uutisten katseleminen ja maailman tilanne? Kun tulevaisuus näyttää epävarmalta, mielemme rakentaa helposti kaikenlaisia kauhukuvia. Tulemme helposti ali-tai ylivirittyneiksi, jos roikumme sosiaalisessa mediassa liikaa. Ahdistus voi näkyä jännityksinä, paniikkina, stressinä ja ylihuolehtimisena. Lamaantuminen taas toimintakyvyyttömyytenä ja masennuksena. Nämä oireet ilmenevät kaikilla hengityksessä. Sanotaan, että lapsena opimme regoimaan ainakin 20 eri hengitystavoilla tilanteisiin. Hengityksen tarkkailu voi olla alku päästä kiinni omiin haasteisiin.

Totisesti ,ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy lasten kaltaiseksi on suurin taivasten valtakunnassa.
Matt.18:3-4

Voiko Jeesus puhua tässä diakonisen auttamisen lisäksi myös itsemyötätunnosta?Onko meiltä jäänyt huomaamatta,että hän puhuu sisäisestä lapsestamme joka usein jää niin vähälle huomiolle? Emme voi palata lapsuuteen, mutta voimme oppia itsesäätelykeinoja vaativissa tilanteissa. Kun diakoniatyön tarve kasvaa pandemian aikana, kasvaa myös riski uupua kohtuuttoman työtaakan alle. Tarvitsemme rauhoittumisen keinoja, että jaksamme kohdata toisiamme ja niitä, jotka eniten kärsivät. Diakoniatyöntekijöiden liitto julkaisi 11.3.2021 kannanottonsa ja huolensa  työntekijöidensä jaksamisesta.

Mitä hyötyä on onnistumisista, jos jäämme oman tiedostamattomamme vangiksi.
Richard Rohr

Mitä teemme kun lapsi voi huonosti tai itkee. Nostamme hänet syliin, rauhoittelemme ja taputtelemme. Mitä teemme kun itse voimme huonosti? Auttaako keskustelu? Itsemyötätunto-oppaissa keskitytään usein miellyttäviin ajatuksiin itseä kohtaan. Ne ovat tärkeitä mutta miten kannattelen itseäni vaikeissa elämäntilanteissa? Aivomme pitävät itsensä taputtelua ja silittelyä usein lapsellisena ja tyhmänä. Aivot rakastavat myötätunnosta puhumista, mutta eivät suostu muunlaiseen työskentelyyn kovin mielellään. Usein pitkään jatkunut kipu haastaa meitä kokeilemaan jotakin uutta. Jos emme opi lukemaan kehomme kieltä, seuraa usein sairauksia.

Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava hengen avulla.
1.Kor.2:14

Me kaikki saatamme ajoittain tai jatkuvasti tunnistaa epämääräistä pahaa oloa, jolle ei tunnu löytyvän sanoja. Silloin on riski, että saatamme väistää tuota epämukavuutta ryhtymällä suorittamaan jotakin, sukeltamalla nettiin tai kävelemällä jääkaapille. Siinäkin hetkessä teemme parhaamme juuri senhetkisillä voimillamme, mutta mikä voisi auttaa meitä kohtaamaan tämä epämukava tuntemus ja ymmärtämään, ettei ole vaarallista olla tässä epämukavuuden olotilassa, hetken aikaa.

Kehon kuuntelu on silta pois kivusta.
Karita Palomäki

Kipu on useimmiten epämiellyttävä kokemus, jota yritämme väistää. Kivussa on aina emotionaalinen osa, joka saa meidät tuntemaan ja suhtautumaan tietyllä tavalla siihen. Kipu voi pahimmillaan lamauttaa meidät toimintakyvyttömiksi ja turruttaa kehomme kaikki muut tuntemukset. Lievemmässä kivussa pyrimme olemaan välittämättä kivusta suuntaamalla huomiomme muualle – tai ottamalla kipulääkkeen ja jatkamalla päivää kuuntelematta kivun viestiä. 

Jos elämme hengen varassa, meidän on seurattava hengen johdatusta.
Gal.5:25

Entä jos Pyhä Henki puhuu hermostomme kautta? Kehoruumis yrittää lähettää hienovaraisia signaaleja, mutta koska ne evät ole järkeviä emmekä ole tottuneita niitä kuulemaan, torjumme ne usein. Esimerkiksi ahdistus tuntuu pinnallisena hengityksenä, hengenahdistuksena usein rintakehän alueella. Tutkimusten mukaan ylivireyteen, paniikkiin ja stressin voi auttaa rintakehän hellävarainen taputtelu. Kun oireet iskevät, voi näinkin yksinkertaisella ja huomaamattomalla tavalla hoitaa itseä oli sitten missä tilanteessa tahansa. Usein teemme näitä harjoituksia myös huomaamattamme, koska kehoruumiimme on viisas. Kosketus antaa merkin ja muiston itselle jostakin varhaislapsuuden kokemuksesta. Mitä enemmän meillä on jännityksiä, sitä enemmän taputtelulla, itsensä silittelyllä ja itsehalaamisella on merkitystä. Korona-aikana tarvitsemme itsehoitomenetelmiä, joiden avulla löydämme kehoruumillemme turvaa. Sitä voi tehostaa sanoittamalla turvallista tilaa itselle voimalausein. Tutkimukset osoittavat, että aivomme kiinnittyät helpommin negatiivisiin ajatuksiin evoluution takia. Taistele-pakene tilannetta voi muuttaa affirmoimalla positiivisia lauseita itselle, mutta niiden pitää kestää vähinään 15 sekuntia. Silloin aivot voivat oppivat uutta. Moni liittää näihin lauseisiin myös kiitollisuuden aiheita.

Vaikka pandemia ja muut huoleni tuottavat ahdistusta,tunnen tämän ahdistuksen rintakehässäni, voin siitä huolimatta hyväksyä itseni ja  kertoa kehoruumiilleni sen olevan  täysin turvassa tässä hetkessä.

Jos olo on pandemian takia lamaantunut ja masentunut, rauhoittavia  harjoituksia ei suositella. Tarvitaan kehon ristikkäisliikkeitä sekä fyyysistä, mutta lempeää, aktivoitia. Näistä kävely on parasta. Kävellä voi toki eri syistä. Nykyhetkessä kävelemiseen voi toki käyttää voimalauseita kuten psalmisäkeitä, Jeesuksen rukousta jne. Meditatiivisessa kävelyssä voi tietoisesti avautua ilmalle ja tuulelle, antaa Jumalan hengen johdattaa. Kävellessä voi ehkä sanoa sisäänhengittäessään: Kristuksen henki ja uloshengittäessään: täytä koko olemukseni. Silloin vaeltaa kirjaimellisesti hengessä. Luonnon katselusta voi tulla myös ylistysvirsi Luojalle. Koronarajoituksissa moni menee vain lähikauppaan, mutta siitäkin voi tulla kaupungin kohtaaminen syvällä tasolla. Voi rukoilla kuin sveitsiläinen  mystikko  Adrienne von Speyer: Jumalani, rakasta tätä kaupunkia ja anna minulle kyky rakastaa sitä. Vastaantulijat voi valella rakkauden laineilla hiljaisessa rukouksessa. Silloin vihreä niitty, jolle Jumala johdattaa, on kaikkialla.

Jos löydän vihreän niityn päivänkakkaroilla
roiskittuna ja istun alas kirkkaana juoksevan puron viereen,
olen löytänyt lääkettä.
Se rauhoittaa kipuni yhtä hyvin kuin
istuessani lapsena äidin sylissä,
koska maapallo todella on äitini
ja vihreä niitty hänen sylinsä.
Deepak Chopra

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Vihreille niityille hän vie minut lepäämään.
Ps.23


Lähteet:
Koronapandemia vaatii seurakunnilta vahvempaa resursointia diakoniaan (dtl.fi)

Karita Palomäki - Hidasta elämää (hidastaelamaa.fi)

ILOAJATOIVOA



Taputtelumenetelmä on yksinkertainen hermostoon vaikuttava tekniikka. Sitä voi kokeilla tästä videosta.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit