TUHLAAJAPOIKAVERTAUS HERMOSTOMME KUVANA

Tässä kirjoituksessa tarkastelen tuhlaajapoikavertausta (Luuk. 15:11-32) hermostoa säätelevänä kuvana: 

Nuorempi veli on kuin ylivirittynyt hermostomme, jonka itsesäätely ei ole vakaalla pohjalla. Hän latautuu välillä hyvin ja nauttii elämästä, mutta polttaa energiansa nopeasti loppuun kuten tuhlaajapoika rahansa. Hän ei osaa säännöstellä energiankäyttöänsä viisaasti. Hänellä on suuret menot mutta pienet tulot. 

Tällaisen ihmisen elämä on täynnä kiireisiä aikatuluja tai niihin vetoamista, koska tulevaisuus näyttäytyy uhkaavana tai hänet täyttää huoli. Uhka ei aina ole edes todellista, sillä pelkkä kokemus siitä riittää laukaisemaan hermoston ylivirittyneisyyden. Sympaattisen hermoston ”taistele/pakene”- reaktio voi käynnistyä pelkän ajatuksen voimalla. Tätä selittää evoluutio, sillä ihminen on historiansa myötä aina tarttunut negatiivisiin ajatuskulkuihin helpommin selvitytymisensä varmuudeksi. Erilaiset herkkyytasot selittyvät siten perintötekijöistä ja lapsuudessa koetusta stressistä. Traumainformoidussa mallissa puhutaan lapsuuden haitallisista kokemuksista, joilla tarkoitetaan hoivan ja turvan puutetta varhaisissa vuorovaikutussuhteissa. Myös kokemus sodasta lapsuudessa voi laukaista ahdistusta ja pelkoja nyt Ukrainan sodan aikana. Kristinuskossa puhutaan rakkauden ja armon puutteesta, jonka vuoksi luottamus elämään vaikeutuu. 

Myös masennus ja turvaton ympäristö herkistävät ”uhkatutkaa”. Ihminen voi olla aikaansaava ja näyttää ulospäin hyvävointiselta, mutta kärsii silti sisäisestä ylivalppaudesta.  Hänen sisällään tikittää uupumisen ”aikapommi”, josta hän ei välttämättä edes itse ole tietoinen. Tällaista tilaa kutsutaan myös korkean toimintakyvyn ahdistukseksi. Henkilön toimintakyky työtehtävissä säilyy, mutta elämänlaatu heikkenee kroonistuneen stressin takia. Ylisuorittamisesta on tullut säätelykeino. Kiireen tuntu ikäänkuin tarttuu häneen, ja hän puskee eteenpäin samalla kaavalla kuin tuhlaajapoika laiminlyöden kehoruumiinsa signaalit. 

Jos tilanne jatkuu, hänen somaattiinen hermostonsa yrittää kertoa uni- ja ruoansulatusongelmien kautta, että apua tulisi hakea. Useimmat pitävät itseään kuitenkin kiireisinä, että olo säilyisi jokseenkin siedettävänä. Kierre syntyy usein huomaamatta, ja siihen on helppo turtua. Jotkut heräävät tällaisesta unesta vasta totaalisessa loppunpalamisessa, jota voi ehkä verrata tuhlaajapojan kokemukseen sikolätissä. Vasta seinäävasten ajatuminen johtaa muutoksen haluun.

Vanhempi veli on esimerkki alivireydestä, joka ilmenee palautumisvelan maksuna. Kehoruumis ottaa tarvitsemansa levon oireilemalla. Alivireinen on virransäästötilassa: hän suorittaa tehtävät automaattiohjauksella mutta on ihmisenä poissaoleva. Hän ehkä kätkeytyy asemansa tai roolinsa taakse. Hän on vanhemman veljen tavoin tyytymätön eikä pysty iloitsemaan toisen hyvästä. Syvimmiltään hän on pettynyt itseensä, liian julma itselleen ja katuu elämätöntä elämäänsä ja rohkeuden puutetta. Hänestä huokuu toivottomuus ja kyynisyys. 

Pitkäaikainen ja virikkeetön ympäristö voi myös johtaa tällaiseen väsymystilaan. Silloin sitä kutsutaan ”boreoutiksi”, sillä ympäristössä ei ole tarpeeksi haasteita ja työpäivät tuntuvat usein ajan tappamiselta. Alivireyden tilassa päivän rytmittäminen ja armollisuus itseä kohtaan auttavat. Hermostoa säätelevillä kontemplatiivisilla ja matalansykkeen harjoituksilla on tärkeä merkitys palautumisen kannalta. Voimakassykkeinen liikunta vain pahentaa kehoruumiin epätasapainotilaa. Siksi harjoitteluissa on aina aloitettava kehoruumiin kuuntelusta ja edettävä sitten hitaasti homeostaasia tukeviin harjoituksiin.

Optimaalista vireystilan säätöä edustaa kertomuksen armollinen isä. Hermostomme tavoite on tulla hänen kaltaisekseen. Tämä tapahtuu kytkeytymisellä Jumalaan, joka on kaiken lähde. Molempien veljien tunnistaminen itsessämme  on kasvua kohti isää. Se tarkoittaa kehoruumiin kuuntelemisen oppimista erilaisissa ympäristöissä ja niiden vaikutusten havainnoimista kehoruumiissamme. Viritymme eri tavoin, mutta kaikki me hyödymme hermostoa rauhoittavista harjoituksista.

Hengellisten yhteisöjen koulutuksissa olisi siten syytä ottaa huomioon kehoruumis.  Tällä hetkellä ammatillisiin lisäkoulutuksiin kehoyhteyttä joutuu etsimään kirkon ulkopuolelta. Jos sana on tullut lihaksi ja Jumala ruumillistunut ihmiseksi, tulisi tämä tulokulma ottaa jatkossa esille työyhteisöjen hyvinvoinnissa ja ongelmien ennaltaehkäisyssä. Koulutuksen toimivuuden kannalta tulisi selkeämmin ymmärtää kontekstia ja purkaa työalajakoja. Teologia on elävää kun se koskettaa elämää.

Esimerkiksi hermostossaan rauhallinen vahtimestari tai sihteeri on sielunhoitajana vakaampi kuin yli- tai alivireinen ammattilainen. Traumainformaatiokoulutuksen tulisi läpäistä koko työyhteisö. On toki tärkeää että on eri asiantuntijoita, jotka koulutetaan omiin erityisaloihinsa,  mutta elävä elämä eletään yhdessä. Työyhteisön läpäisevä traumainformaatiokoulutus voi siten tasapainottaa toisen yläpuolelle asettumista. Kaikkia arjen kohtaamisia voida aina ennakoida ja elämä eletään kuitenkin vahvimmin siellä: käytävillä, keittöissä ja oven suussa.  Epävarmassa ja muuttuvassa maailmassa nouseekin ratkaisevaksi kysymykseksi, osaako työntekijä rauhoittaa hermostonsa tilaan, jossa hänet on turvallista ja hyvä kohdata. 

Koska kehoruumis  varastoi kaiken hermostoon, löytyvät sieltä tarinat miten meitä on kohdeltu. Onneksi näitä tarinoita voidaan kehoruumiillisten harjoitusten avulla purkaa ja uudelleenladata. Tarinoiden sisällöt voivat muuttua ja vapauttavat näin elävyyttä, joka on kaikkien etu. Uusia voimavaroja löytyy ja yhteisen kollektiivisen kärsimyksen tunnistaminen luo uutta yhteyttä. Todellinen vuorovaikutus alkaa aina omien sisäisten prosessien tunnistamisella. Dialogi ei jää vain puheeksi dialogista, vaan sana on tullut lihaksi, yhdeksi koettavaksi Kristuksen ruumiiksi.

Henri Nouwenilta on ajatus "haavoitetusta parantajasta". Sillä hän tarkoitti, että omiin varjoihin ja keskeneräisyyteen tutustuminen on avain myös muiden auttamiseen. Tämä Harvadin yliopiston professori ja katolinen pappi vietti yhden kokonaisen päivän Pietarin Eremitaasissa Tuhlaajapoika-taulun edessä. Hän mietti omaa rooliaan. Palattuaan kotiinsa kipuilu oman tehtävän kanssa jatkui, sillä hän tunnisti molemmat veljet itsessään.

Käänteentekeväksi muodostuivat kuitenkin hyvän ystävän sanat: "Oletpa nuorempi poika tai vanhempi, sinun on tajuttava, että kutsumuksesi on tulla isäksi. Me emme tarvitse sinua hyväksi ystäväksi emmekä edes lempeäksi veljeksi. Sinun on oltava isä, joka toivottaa lapset takaisin kotiin tekemättä heille yhtään kysymystä tai odottamatta heiltä yhtään mitään, kun he palaavat."

Nouwen jätti yliopistouran ja omistautui kehitysvammaisten Arkki-yhteisölle. Hän löysi omimman kutsumuksensa ja paikkansa heidän pappinaan Torontosta.

Nouwenin esimerkki voi auttaa meitä löytämään selvitymiskeinoja pandemian jälkeen. Tuhlaajapojan hermostollinen kuva voi auttaa myös tunnistamaan sodan keskellä omia alitajuisia pelkoja sekä antaa välineitä niiden käsittelemiseen. Lisää aiheesta traumacafessa, jossa olin vieraana 24.2.2022.